4.12.2016

Ensi kesän vastustajat historian valossa

Kuva ottelusta TAFT II - Sun City 28.7.1991. Ottelu päättyi TAFT:in 13-8 -voittoon. Tony Andersson teki ottelussa kaikki Sun Cityn pisteet (TD + XP2). Kyseisellä kaudella Sun City sijoittui II-divisioonassa toiseksi, häviten kauden aikana vain kaksi ottelua (TAFT II ja finaalin Hamina South East Eaglesille 22-24). 
Sun Cityn kanssa II-divisioonassa Rautamaljasta taistelee ensi kaudella peräti seitsemän muuta joukkuetta. Näistä suurin osa on vuosien varrella tullut tutuksi tavalla tai toisella, mutta ensi kaudella vastustajien joukosta löytyy myös kaksi täysin uutta tuttavuutta (ja yksi osittain uusi tuttavuus).

Viime kaudella II-divisioonan voittanut Mikkeli Bouncers jatkaa sarjassa, kuten toinenkin loppuottelija Pori Bears. Kolmas jatkaja on Nokia Ghosthunters. Sarjassa neljänneksi sijoittunut East City Giants päätti kokeilla siipiään I-divisioonassa, joten heitä ei ensi kaudella Hangossa nähdä.

Sen sijaan uusia tulokkaita sarjaan ovat Vaahteraliigasta pudottautunut TAFT sekä III-divisioonasta noussut kärkikolmikko Kotka Eagles, Oulu Northern Lights sekä Wolverines II.

Näistä tulevista vastustajistaan Sun City on aikaisempina kausina kohdannut kaikki paitsi Eaglesin ja Northern Lightsin. TAFT:in ykkösjoukkue ei myöskään ole tuttu, mutta TAFT II tuli sen sijaan tutuksi Sun Cityn ensimmäisen inkarnaation myötä.

Sun Cityn rekordi kautta aikojen vs. ensi kauden II-divisioona:

vs. Bears 0-2
vs. Bouncers 1-5
vs. Eagles N/A
vs. Ghosthunters 1-1
vs. Northern Lights N/A
vs. TAFT  3-1*
vs. Wolverines II 4-3

Yhteensä 10-11

* Ottelut pelattu TAFT:in II-joukkuetta vastaan kausilla 1988, 1989 ja 1991

Lähde: 30 Years in the Making: Sun City 1986-2016. Kirjaa saatavilla Tian Kirjasta Hangossa sekä Sun Cityn kautta tilaamalla.


14.11.2016

Sun City palkitsi kauden parhaat

Itämeren aalloilla, M/S Viking Gracella vietettyjen kauden 2016 virallisten päättäjäisten yhteydessä Sun City palkitsi kauden aikana ansioituneita pelaajia ja taustahenkilöitä.

Puheenjohtajan mieluisa tehtävä. Sun Cityn hallituksen pj. Robert Hotanen notkuvan palkintopöydän edessä.
Kuten aikaisempinakin vuosina, palkintojen saajista osa oli pelaajien itsensä äänestämiä, osa puolestaan valmennuksen valitsemia. Hangon lehti palkitsi myös tuttuun tapaan yhden pelaajan.

Pelaajien äänestyksessä nimettiin vuoden linjamies, vuoden puolustaja, vuoden hyökkääjä ja kauden arvokkain pelaaja, eli MVP.

Valmentajat puolestaan valitsivat parhaat pelaajat hyökkäyksestä, puolustuksesta, linjasta, erikoisjoukkueista, vuoden sisu-pelaajan, vuoden tulokkaan, vuoden junioripelaajan (alle 18-v), Kari Ketosen lanseeraaman Be The Hammer -patsaan saajan, pancake-palkinnon saajan sekä uutena palkintona Tony Anderssonin mukaan nimetyn Betony-palkinnon.

Betony Trophy lanseerataan. Päävalmentajan tehtävät jättävä Tony Andersson (oik.) esittelee tuoretta Betony Trophy -palkintoa. Vasemmalla ensi kaudeksi päävalmentajan pestiin siirtyvä Ville Schoultz.
Joukkueen taustoissa vaikuttavalle henkilölle tai taholle myönnettävä Eriksson Trophy meni tällä kertaa kuuluttajalegenda Palle Rökmanille, jonka ääni on taatulla tullut kaikilla hankolaisen jenkkifutiksen ystäville tutuksi vuosien varrella.

Pelaajien MVP-palkinnon sai pelinrakentajana sekä puolustuksen takakentällä menestyksekkäästi monessa roolissa toiminut Joni Vatanen.

Useamman kuin yhden palkinnon haalivat puolestaan laita- ja keskushyökkääjänä esiintynyt Samuli Alppiranta (kolme pystiä), puolustuksen takakentän Matias Söderblom (2) sekä puolustuksen linjassa ja tukimiehenä kauden mittaan isompaan rooliin kasvanut nuori Ville Sihvo (2).

Tässä Sun Cityn 12.11.2016 palkitut pelaajat kokonaisuudessaan:

Pelaajien valinnat


  • Vuoden linjamies: Benny Eklund
  • Vuoden puolustaja: Matias Söderblom
  • Vuoden hyökkääjä: Samuli Alppiranta
  • MVP: Joni Vatanen

Valmentajien valinnat


  • Hyökkäys: Samuli Alppiranta
  • Puolustus: Matias Söderblom
  • Linjapelaaja: Marko Heikkinen
  • Special Teams: Aleksi Riiheläinen
  • Sisu-pelaaja: Iiro Santala
  • Vuoden rookie: Max Lindström
  • Vuoden juniori: Ville Sihvo
  • Hammer-patsas: Teemu Mattsson
  • Pancake-palkinto: Samuli Alppiranta
  • Betony Trophy: Ville Sihvo

Muut palkinnot


  • Eriksson Trophy: Palle Rökman
  • Hangon lehden vuoden pelaaja: Lauri Olsbo


9.11.2016

Syyskokous 25.11.2016



Sun City Hanko Ry:n hallitus kutsuu kaikki jäsenensä sääntömääräiseen syyskokoukseen 25.11.2016 klo 19:00 Urheilutalon kahvila ratamiehenkatu 12 Hanko.

Kokoukseen liittyvät aloitteet ja muuta asiat ilmoitettava hallitukselle viimeistään 21.11.2016 sähköpostitse osoitteeseen suncityhanko@gmail.com

Sun City hakee uusia jäseniä mukaan toimintaan. Mikäli olet kiinnostunut seuratoiminnasta ja haluat olla mukana vaikuttamassa Hankolaiseen urheiluun ole rohkeasti yhteydessä Sun Cityn hallitukseen. suncityhanko@gmail.com



Terveisin hallitus


8.11.2016

Avoimet harjoitukset Tammisaaressa ja Hangossa!


Sun City Hanko ry järjestää kahdet avoimet harjoitukset, jonne kaikkien jenkkifutiksesta kiinnostuneiden kannattaa suunnata mikäli miettivät voisiko laji olla heitä varten.

Treenit ovat vuorossa lauantaina 26. marraskuuta klo 16.30-18.30 Tammisaaren EIF-hallissa (Tenholantie 100, 10620 Tammisaari) ja keskiviikkona 30. marraskuuta klo 19.00-20.30 Hangon Cuplis-hallissa (Teollisuuskatu 4, 10960 Hanko).

Aiempaa lajikokemusta ei tarvita, eli jos pieninkin ajatus lajin kokeilemisesta on joskus käynyt mielessä kannattaa ilmestyä paikalle - vaikkapa molempiin tilaisuuksiin!


26.10.2016

Kovat paluumuuttajat vahvistavat Sun Cityä

Sebastian Berndtsson palaa Sun Cityn pelinrakentajaksi ensi kaudella.
Ensi kauden rosteri alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan. Ville Schoultzin komentoon siirtynyt Sun City saa kaksi kovan luokan paluumuuttajaa, kun pelinrakentajan tontille palaa maajoukkueen vakiokasvo, kolme edellistä kautta Turku Trojansissa Vaahteraliigaa pelannut Sebastian Berndtsson. Puolustuksen linjaan puolestaan palaa Wolverinesin organisaatiosta Markku Heinänen.

Vastuuvalmentaja Ville Schoultz, Markku "Hulk" Heinänen, Sebastian "Basti" Berndtsson sekä hyökkäyskuvioista vastaava Tony Andersson.
Berndtsson oli jo mukana Porvoon Butchersin harjoitusvahvuudessa, mutta päätti kuitenkin palata kasvattajaseuransa riveihin kaudelle 2017. Berndtsson pelasi Sun Cityssä kaudet 2011-2014, joista viimeisen kehityspelaajan statuksella joka mahdollisti sekä liigassa että II-divisioonassa pelaamisen.

Berndtsson edusti Suomea viimeksi maajoukkuepaidassa Ruotsi-ottelussa 1. lokakuuta. Miesten maaotteluita hänelle on kertynyt kolme.

Tänään tuli myös toinen ilmoitus, joka tekee tulevasta II-divisioonakaudesta vieläkin mielenkiintoisemman, sillä Vaahteraliigassa viimeiseksi jäänyt Vantaan TAFT päätti hakea tulevalle kaudelle sarjapaikkaa nimenomaan II-divisioonasta. Paikan saadessaan, perinteikäs vantaalaisseura toisi uutta väriä sarjaan joka kaikella todennäköisyydellä olisi huomattavasti laajempi kuin viime kauden viiden joukkueen sarja. Parhaassa tapauksessa joukkueita saattaisi olla jopa kahdeksan.

Harjoituksissa mentiin jo viime viikonloppuna kovaa ja kaikille avoimien tryout-päivien päivämäärätkin julkaistaan tuota pikaa.

Verkkotoimitus palaa paluumuuttajien pariin haastattelujen muodossa lähipäivinä.

7.10.2016

Meno jatkuu Schoultzin komennossa

Ville Schoultz on Sun Cityn uusi päävalmentaja. Kuva: Kira Sivén.
Sun Cityn uusi päävalmentaja on tuttu mies, sillä kahtena edelliskautena joukkueen puolustuksen koordinaattorina toiminut Ville Schoultz ottaa päävastuun. Joukkuetta viime kaudet valmentanut Tony Andersson ilmoitti jo viime kauden alussa, ettei ole käytettävissä tämän kauden jälkeen päävalmentajana.

– Kun minua pyydettiin valmentajaksi, olin valmis tarttumaan haasteeseen. Tuon varmasti uusia tuulia ja onneksi sain myös Tonyn ylipuhuttua jatkamaan valmennustiimissä. Hän tulee vastaamaan hyökkäyspelistä, mutta minä kannan päävastuun koko paketista. Asko Kokkonen vetäytyy hieman pois parrasvalosta, mutta auttelee videoanalyyseissä ja erikoisjoukkueiden parissa, Schoultz täsmentää.

Pelaajapuolella tilanne on suhteellisen hyvä. Kaksi kolmasosaa viime kauden joukkueesta on alustavasti viestittänyt jatkavansa myös ensi kaudella. Valmennustiimiin haetaan vielä mahdollisia vahvistuksia.

– Pelinrakentajaosasto on selkiintynyt ja lähiviikkoina voimme julkistaa ensi kauden pelinrakentajan nimen. Valmennusryhmä on motivoitunut paiskimaan hänen kanssaan töitä ja muiltakin osin joukkueen runko on hyvällä mallilla. Muutamien pelaajien kohdalla tulemme todennäköisesti tarkistamaan heidän roolejaan ja katsomaan mitkä pelipaikat vastaavat parhaiten heidän edellytyksiään ja ominaisuuksiaan, joten vaihtuvuuttakin on luvassa, Schoultz jatkaa.

Tuttu valmennustiimi, mutta roolijako vaihtuu. Kuva: Stefan Österlund.
Seuran tavoitteena on myös panostaa aiempaa enemmän pelaajarekrytointiin lähialueilta. Tätä työtä varten on perustettu erillinen työryhmä, johon kuuluu jäseniä sekä valmennus- että pelaajapuolelta. 

– Tulemme järjestämään try out -tapahtumia kahdesti vielä syksyn aikana ja kahdesti heti alkuvuodesta. Tarkoituksena on, että joukkueeseen olisi helppo tulla mukaan ja kynnys yhteydenottoon alhainen, Schoultz linjaa.

Kuvioon sisältyy myös ympärivuotiset treenit kerran viikossa Tammisaaressa sekä kauden alla, todennäköisesti huhtikuussa, Karjaalla pelattava harjoitus/näytösottelu I-divisioonatason vastustajaa vastaan.

– Olen nähnyt paljon eri lajien huippuja sekä valmentajana että työssäni Solvallan urheiluopistolla. Uskaltaisin väittää, että jenkkifutis Suomessa on sellainen laji, josta nuori henkilö todellakin voi hankkia itselleen hyvät edellytykset menestyä ja verkostoutua myös myöhemmin elämässä. Nuorena aloitettu jefuharrastus voi jatkua suuremmassa kaupungissa opiskeluiden yhteydessä ja sitä kautta pääsee varmasti sisään hyviin ja urheilullisiin piireihin, Schoultz uskoo.

-MH-

2.9.2016

Juhlakirja saatavilla Tian kirjasta


Sun Cityn juhlakauden historiikkikirjaa on myynnissä nyt myös Sun Cityn yhteistyökumppani Tian kirjasta. Lähes satasivuisen opuksen hinta on 15 euroa kappaleelta.

Tian kirja on ollut mukana Sun Cityn tukijoukoissa aina seuran uudesta tulemisesta lähtien. Tian kirja löytyy osoitteesta Vuorikatu 10. Tervetuloa kirjaostoksille! Kirjojen lisäksi myynnissä on myös konttoritarvikkeita, merikortteja ynnä muuta kuten esimerkiksi pääsylippujen ennakkomyyntiä erilaisiin paikallisiin tapahtumiin.


Tian kirja palvelee arkisin klo 9-17, lauantaisin klo 9-14. Ajalla 9.-17.9. poikkeuksellisesti arkisin klo 10-17 ja lauantaisin klo 9-13.

3.8.2016

Kausi päättyi pettymykseen

Bearsilta(kin) tuli kylmää vettä niskaan. Kuva: Stefan Österlund. 
Sun Cityn juhlakausi jäi jokseenkin pannukakuksi, sillä se päättyi ennen aikojaan jo runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella. Päätöskierroksella Sun Cityllä on nimittäin lepovuoro, mutta välieriin tai Rautamaljaan ei kuitenkaan tarvitse valmistautua tällä kertaa.

Bears tuli, näki ja voitti Rukki Areenalla lähes näytöstyyliin vaikka Sun City lopulta saikin taululle ihan mukavasti pisteitä. Niistä kaksi oli hyökkäyksen käsialaa ja yksi puolustuksen tehtailema.

Ottelu kuitenkin alkoi todellisella kylmällä suihkulla. Bears avasi onsidepotkulla ja Sun Cityn etulinjan nukkuessa nappasi itselleen myös pallon Sun Cityn 45 jaardin viivan tuntumassa. Montaa peliä ei jouduttu odottamaan ennen kuin pallo oli jo maalissa. Samansuuntainen tahti jatkui Bearsin lyödessä tahtia. Avauspuolikkaalla Bears iski neljä touchdownia lisäpisteineen, Sun City yhden joka oli tällä kertaa tailbackina esiintyneen Samuli Alppirannan käsialaa.

Sun City oli vaihtanut Alppirannan aisapariksi blokkaavaan rooliin Tom Lastusen, joka teki työtä käskettyä.

– Tätä olisi ehkä pitänyt kokeilla jo aikaisemminkin kauden aikana, valmentajan paikan kauden päätteeksi jättävä Tony Andersson myönsi.

Toisella puoliajalla sama tahti jatkui, eli Porin komennossa mentiin. Vieraiden pelinrakentaja Nicholas Sandhu oli tehokas ja heitti touchdownit neljälle eri kiinniottajalle. Kotijoukkueen Alppiranta juoksi toisen touchdownin joka oli lähemmäs 80 jaardin mittainen ennen Tony Lappeteläisen vielä aivan ottelun lopulla nappaamaa syötönkatkoa ja sen palautusta Bearsin 20 jaardin viivalta.

Tony Lappeteläinen pääsi teedeen makuun ottelun päätössekunneilla. Kuva: Stefan Österlund. 
Kauden saldoksi jäi siis kuusi tappiota ja vain kaksi voittoa, mikä ei todellakaan vastannut odotuksia juhlakauteen lähdettäessä. Bears oli kuitenkin sarjassa odotetun kova ja varmisti Hangon voittonsa ansiosta kotiedun Rautamaljaan, joka pelataan Porissa lauantaina 21. elokuuta klo 15.00. Vastaan asettuu joko välierän kotiedun varmistanut Ghosthunters tai todennäköisimmin Bouncers, joka voitti ECG:n tällä kierroksella. Toisen välieräpaikan kohtalo ratkeaa tosin lopullisesti vasta päätöskierroksella.

Sun City–Bears 20–42 (7–28)
Samuli Alppiranta 2 TD, Tony Lappeteläinen TD, Mikael Kangas 2 XP.

Lue lisää: Yle Västnyland (ruotsiksi), Pori Bears, Gridiron.fi, SAJL:n II-divisioonan viikkokatsaus.

-MH-

25.7.2016

ECG nollasi punakoneen

Velodromia voi hyvällä syyllä kutsua suomalaisen jefun Lambeau Fieldiksi. Kuva: Stefan Österlund
Matka II-divisioonan välieriin mutkistui huomattavasti eikä missään nimessä ole enää omissa käsissä tappiollisen ECG-ottelun jälkeen.

Ottelun ainoat pistesuoritukset nähtiin heti kättelyssä, kun ECG:n puolustus vei pallon ja hyökkäys tilitti pinnat taululle. Sun Cityltä puolestaan oikein mikään ei ottanut onnistuakseen Suomen jenkkifutiksen Lambeau Fieldillä, eli Velodromin pääareenalla.

ECG vei puhtaan voiton pistein 14–0 (14–0). Sun City hakkasi päätä seinään – eli ECG:n puolustukseen – ja keinoja päästä edes taululle ei löytynyt tämän 48-minuuttisen aikana.
Siihen jää. ECG:n puolustus oli kivenkova lauantaina. Kuva: Stefan Österlund
– Kaiken kaikkiaan meiltä heikko esitys tällä kertaa. Meillä oli ongelmia sekä ajoituksen että suorittamisen kanssa, pettynyt päävalmentaja Tony Andersson totesi ottelun jälkeen.

Mikäli verkkotoimituksen lyhyen matematiikan opinnoista on jäänyt edes haiven tietoa päähän, Sun Cityn mahdollisuudet jatkopeleihin ovat teoreettiset ja vaativat toiseksi viimeisen kierroksen oman voiton (Bears) lisäksi Bouncersilta kaksi tappiota (ECG, Bears) ja Nokian voiton ECG:stä päätöskierroksella.

Sillä matematiikalla Bouncers jää neljään pisteeseen ja sarjan jumboksi. Sun City ja ECG nousevat molemmat kuuten pinnaan, mutta koska Sun Cityllä on parempi piste-ero näiden kahden joukkueen keskinäisissä otteluissa (voitot 1–1, pisteet SC 17, ECG 14), Sun City sijoittuu paremmin, eli kolmanneksi. Bears vie kotiedun Rautamaljaan ennen Ghosthuntersia samalla periaatteella, eli paremmalla keskinäisten otteluiden piste-erolla kun molemmilla tässä teoreettisessa tilanteessa olisi 12 sarjapistettä plakkarissa.
Kuva: Stefan Österlund
Mutta todennäköisyys tällaiselle tapahtumaketjulle lienee jossakin kolmen ja viiden prosentin välimaastossa, joten sen varaan ei todellakaan kannata laskea. Yksikin "väärä" tulos ja Sun Cityn saumat ovat menneet.

– Oli tilanne mikä oli, mutta me lähdemme voittamaan viimeisen ottelun kotikentällä ja sen jälkeen saamme nähdä mihin se riittää, Andersson toteaa.
Kuva: Stefan Österlund
ECG–Sun City 14–0 (14–0, 0–0, 0–0, 0–0)
6–0 Oskari Hyvärinen
12–0 Jani Lindholm, 14–0 XP2



-MH-

22.7.2016

Sun City 30 vuotta: Jens Holmströmin haastattelu

Tässä maistiaisena Sun Cityn kattavasta 30-vuotishistoriikista nykyisin Roostersin valmennuksessa vaikuttavan Jens Holmströmin haastattelu. Tämä ja monta muuta tarinaa vuosien varrelta löytyvät kirjasta, jota myydään Sun Cityn kotiotteluiden yhteydessä huokeaan 10 euron hintaan.

Kirjoja tulee olemaan myynnissä myös rajoitettu määrä lauantaisen ECG-vierasottelun yhteydessä, joten kannattaa ottaa tilaisuudesta vaari mikäli satut liikkumaan Velodromin alueella Helsingissä lauantaina kello 16 aikoihin!

Alla julkaistu teksti löytyy juhlakirjasta ruotsiksi, ja käännös sekä uudelleenjulkaisu on suoritettu haastateltavan suostumuksella :)

Jens Holmström
Kuva: Mikael Heinrichs
Hankolaislähtöisistä valmentajista Jens Holmström (Roosters ja maajoukkueet) sekä Kari Huhtaoja (Colts, U19-maajoukkue) lienevät eniten meriittejä keränneet. Jos tarkastelee miesten pelaajauria, Huhtaoja vetänee pitemmän korren, ainakin mikäli Holmströmiä on uskominen.

"En ollut kovinkaan kaksinen pelaaja, mutta roikuin kuitenkin treeneissä mukana. Taisin aikoinaan nähdä kaikki kotipelit kaudella 1988 ja tulin itse mukaan joukkueeseen kaudella 1989. Saattaa olla että olin lippupallojunnujen kanssa käymässä treeneissä heittämässä  jo sitä edeltävällä kaudella.

Olin aikeissa pelata lippupalloa kaudella 1988, mutta jossain vaiheessa liitto päätti asettaa GP-sarjan yläikärajaksi 17 vuotta, mutta siirtymäkaudella joukkueissa sai olla mukana kaksi yli-ikäistä pelaajaa. Seura valitsi Jucci Hellströmin ja Aki Syrjälän ja minua pyydettiin miesten rinkiin, jossa ajauduin rissuksi. Joten oikeastaan en koskaan ehtinyt itse pelaamaan lippupalloa."

Sen sijaan Holmström siirtyi jo 1989 lippupallojunnujen valmennustehtäviin ja oli myös mukana joukkueenjohtajan ominaisuudessa B-poikien jefujoukkueessa joka osallistui SM-sarjaan kausina 1990–1992.

Mutta mistä jenkkifutiskipinä oikein lähti?

"Harrastin parin vuoden ajan potkunyrkkeilyä joka oli siihen aikaan Hangossa iso juttu, mutta muuten en oikeastaan urheillut lainkaan. Olin lopettanut potkupallon ja taisin enimmäkseen keskittyä keilailuun ja oluen juontiin. Sattumaa se taisi olla, sillä kukaan kavereistakaan ei ollut pakottamassa mukaan."

Ennen Sun Cityn ensimmäisen inkarnaation viimeistä pelikautta 1995 Holmström muutti Helsinkiin, mutta pelasi kuitenkin vielä Sun Cityssä. Kausi oli vaikea ja etenkin tappio Dragonsia vastaan Tallinnassa on jäänyt mieleen.

"Meillä oli mukana joukko 69'ersien pelaajia tuomareina, jotka olivat niin huonoja että kotimatkalla laivassa meinasi jo käydä pahasti. Lisäksi muistan stadionin joka muistutti enemmänkin menneiden aikojen gladiaattoriareenaa. Jucci (Hellström) oli runningbackina ja joka kerta kun hän sai pallon vastustajan pelaajat huusivat "Thunderi, thunderi tulee!". Se oli kaikin puolin outo ottelu."

Holmström muistelee sarjanousujen olleen aina haastava paikka pienelle seuralle. Osalla pelaajista teki tiukkaa lähteä pitkille vierasmatkoille joko työkiireiden tai muiden juttujen vuoksi. Näin ollen rosteri oli aina pienempi divarikausilla 1990 ja 1992.

"Muistan ensimmäisen downini divarissa. Pelasin oikeaa rissua ja peli oli toss right. Minun tehtäväni oli hoitaa crack blocki ja seuraava asia jonka muistan oli kun mietin miten taivas onkaan noin sininen. Niiden linebackeri oli vetänyt minut levyksi, tosin taisin siihen aikaan painaa rapiat 70 kiloa."

Oman peliuran päätyttyä Holmström (joka myöntää nuorempana olleensa ECG-kannattaja) siirtyi Jan Österlundin vanavedessä Roostersin valmennusporukoihin. Österlund valmensi siihen aikaan seuran junioreja ja naisia. Holmström oli ensin Österlundin oppipoikana ennen siitymistä juniorivalmentajaksi vuonna 1999. Kaudelle 2000 hän sai aisaparikseen entisen maajoukkuepelaajan ja valmentajana jo kannuksensa hankkineen Kari Ketosen Roostersin A:n hyökkäyspeliä johtamaan. Kausi päättyikin A-junnujen Suomen mestaruuteen.

"Karilta opin todella paljon harjoitusten suunnittelusta, josta minulla ei siihen aikaan ollut minkäänlaista hajua."

Kun Sun City syksyllä 2010 käynnisteli toimintaa uudelleen, Holmström oli mukana pienessä roolissa. Hän osallistui muutamaan rekrytointitapahtumaan ja veti muutamat harjoitukset Cupliksessa. Lisäksi Ketosen siirto Hankoon valmentajaksi oli osittain Holmströmin junailema.

"Joskus 1990-luvun alkuvuosina Sun City oli itse asiassa lisensseissä (miehet, juniorit, lippupalloilijat, cheerleaderit) mitattuna Suomen suurin jenkkifutisseura. Siihen aikaan kaupungissa oli hirveä jefu-buumi ja vielä tänäkin päivänä saa kuulla muisteloita siitä, miten upeat nurmikentät Hangossa silloin olikaan."
-MH-

21.7.2016

Punakone taistelee loppuun asti

Taisteluilme on ja pysyy! Kuva: Stefan Österlund
Sun City aikoo taistella kynsin hampain pudotuspelipaikasta, vaikka joukkueen alkukausi onkin ollut melko hankala. Viime lauantain voitto Ghosthuntersista osoitti että taistelutahto ei ole kadonnut mihinkään.

Lauantain ottelu Velodromilla alkaa kello 16.00 ja Helsingissä on viime kausina totuttu näkemään myös mukavasti Sun Cityn kannattajia näissä karkeloissa. Toivottavasti tuokin trendi jatkuu.

Kentällä on viime vuosina yleensä kulkenut ihan hyvin ECG:tä vastaan. Joukkueiden keskinäisiä kohtaamisia on kautta aikojen kahdeksan kappaletta. Niistä Sun City on voittanut 5 ja ECG (ml. ECG II) 2. Kerran on pelattu tasan harjoitusottelussa. Pisteet suosivat Sun Cityä lukemin 244–188.

Meidän talli. Kuva: Stefan Österlund

18.7.2016

Sun City tarttui oljenkorteensa


Puolustuksen puheenvuoro. Vasemmalta Max Lindström, Aleksi Riiheläinen ja Benny Eklund. Kuva: Stefan Österlund
Kolme ottelua ja ajolähtö päällä. Lupaan ja vannon, että en enää ikinä viljele pesäpallotermistöä näillä sivuilla tämän jälkeen, mutta tähän se nyt vaan tuntui sopivan. Sun City tarttui oljenkorteensa ja nappasi todella ison voiton kotona sarjakakkonen Nokia Ghosthuntersista lauantaina.

Sun City lähti otteluun ilman ykköspelinrakentaja Eino Matikaista, jonka loukkaantuminen Bouncers-ottelussa päätti miehen kauden. Joni Vatanen johti tällä kertaa peliä ja avasi myös Sun Cityn pistetilin.
Andersson ja Vatanen punovat juonia. Kuva: Stefan Österlund
Tom Lastusen lähes 75-jaardinen läpijuoksu petasi kotijoukkueelle hyvät asetelmat, ja Vatanen juoksi kiertäen vasemmalle pallon maaliin jo avausneljänneksellä. Joakim Backman monotti limpun haarukkaan lisäpisteen arvoisesti.

Toisella neljänneksellä kotijoukkue lisäsi johtoaan kun Samuli Alppiranta koppasi reilun kymmenen jaardin heiton ja juoksi pallon kanssa vielä 80 jaardia hyvää aina maaliin saakka vieden joukkueensa jo 13–0 -johtoon. Lisäpisteen snäppi meni hieman korkeaksi, mutta Backman korjasi pallon talteen ja päätti juosta sen itse maaliin tuoden kaksi lisäpinnaa yhden sijasta.
Ari Silvennoinen etenemässä. Kuva: Stefan Österlund
– Puolustuksemme pelasi tänään erinomaisen pelin. Boksissa jätkät esiintyivät edukseen, varsinkin Matias Söderblom. Takakentällä puolestaan kolmikko Aleksi Riiheläinen (joka valittiin Sun Cityn parhaaksi pelaajaksi), Raoul Lindberg ja Backman napsivat inttereitä jokainen, Sun Cityn valmentaja Tony Andersson sanaili ottelun jälkeen.

Nokian kiri alkoi toden teolla vasta viimeisellä neljänneksellä, kun he kavensivat läheltä juosten tilanteeksi 15–6 ja vielä päälle heitolla kahden lisäpinnan arvoisesti tilanteeksi 15–8.

Seuraavassa draivissa Sun Cityn lentopotkuyritys epäonnistui pahemman kerran, kun aloitussyöttö leijaili ulos omalta maalialueelta safetyn arvoisesti ja Ghosthunters pääsi viiden pinnan päähän.

– Lopussa Nokia pääsi vielä meidän viiden jaardin viivalle ja pelasivat kaikki neljä yritystä. Kun pallo tuli meille, heillä oli vielä muutama aikalisä, mutta Lastusen uudet downit pelastivat meidät, Andersson totesi.
Aleksi Riiheläinen palkittiin Sun Cityn parhaana. Kuva: Stefan Österlund
Sun City - Ghosthunters 15–10 (7–0, 8–0, 0–0, 0–10)
6–0 Joni Vatanen TD, 7–0 Joakim Backman XP
13–0 Samuli Alppiranta TD, 15–0 Backman XP2
15–6 Nokia #19 TD, 15–8 Nokia # 88 XP2
15–10 Sun City safety


-MH-

12.7.2016

Jälkiviisastelua: Vale, emävale, tilasto...

Eino Matikainen heittopuuhissa. Kuva: Stefan Österlund
Lauantainen tappio-ottelu Bouncersia vastaan ei tilastojen näkökulmasta itse asiassa ollut lainkaan niin kehno kuin miltä tulos näyttää. Sun Cityn juoksu- ja heittopelijakauma oli mukavasti tasapainossa ja uusia ensimmäisiä yrityksiäkin tuli kotijoukkueelle selvästi enemmän.

Videota katsellessa näin jälkikäteen myös draivit olivat suhteellisen pitkiä ja onnistuneita, mutta kentän lyhentyessä homma kävi turhankin ahtaaksi. Pelinrakentaja Eino Matikaisen tilille ropsahti kaksi syötönkatkoa, mutta niistä toinen oli käytännössä toisen neljänneksen viimeinen sauma saada pisteitä taululle joten sillä ei oikeastaan ollut suurtakaan vaikutusta peliin. Ensimmäinen olikin sitten hieman kohtalokkaampi, sillä Sun City oli piste-etäisyydellä Bouncersin maalialueelta. Siitäkään pallonmenetyksestä Bouncers ei kuitenkaan saanut itselleen pinnoja taululle, sillä puolustus piti ja kenttäpotkumaaliyritys 39 jaardista jäi pelkäksi yritykseksi.

Eniten edettyja jaardeja saalisti Richie Ikpah, joka juoksi 88 jaardia ja nappasi päälle yhden 6 jaardin kopin. Kakkosena tässä tilastossa on monitoimimies Samuli Alppiranta, joka keräsi kasaan 72 jaardia juosten (24), kiinniotoista (38) ja palautuksista (10). Puolustuspäässä Benny Eklund saalisti 8.5 taklausta joista 4 aloituslinjan takana.

Uusia yrityksiä Sun City saalisti 19 kappaletta, 13 juosten ja 6 heittäen. Bouncersin vastaavat luvut olivat 11 uutta yritystä joista 8 juosten, kaksi heittäen ja yksi Sun Cityn rangaistuksista. Eniten uusia yrityksiä hankki Matikainen, juosten viidesti. Ikpah ja Tom Lastunen saivat uudet yritykset neljä kertaa mieheen.

Säkit menivät kuitenkin puhtaasti 5-0 Bouncersille. Niissä kotijoukkue menetti 53 jaardia (jotka tässä tilastossa on merkitty juoksupeleihin NCAA:n tilastointimallin mukaisesti).

Sun City
juoksut 33 yritystä, 134 jaardia
heitot 32 yritystä, 130 jaardia
jaardit (ml. palautukset) 326
rähmäykset 2, menetetyt 0
kolmannet yritykset 4/14
neljännet yritykset 1/2
rangaistukset 5 kpl, 55 jaardia

Syöttäjät
Eino Matikainen 11/30, 1 TD, 1 INT
Joni Vatanen 0/2

Etenijät
Joni Vatanen 1 yritys, -9 jaardia
Eino Matikainen 12-3
Richie Ikpah 6-88
Tom Lastunen 11-28
Samuli Alppiranta 3-24

Kiinniottajat
Iiro Santala 2 kpl, 37 jaardia
Richie Ikpah 1-6
Tom Lastunen 2-26
Samuli Alppiranta 4-38
Lauri Olsbo 2-23, 1 TD

Palautukset
Aleksi Riiheläinen 3 kpl, 52 jaarida
Samuli Alppiranta 1-10

Potkupelit
Mikael Kangas 5 lentopotkua, ka. 38.0 (netto 8.2), 2 aloituspotkua, ka. 52.0 (netto 44.0), 0/1 XP

Puolustustilastot 
Joni Vatanen 2 soolotaklausta, 3 avustettua taklausta
Ville Sihvo 1-2
Jakob Söderlund 1-0
Aleksi Riiheläinen 4-0
Richie Ikpah 1-0
Matias Söderblom 4-3, 1 syötönkatko
Max Lindström 3-0
Benny Eklund 7-3
Thomas Sandell 0-1
Marko Heikkinen 2-3
Jyri Sihvo 1-1
Raoul Lindberg 3-0

Bouncers
juoksut 32-131
heitot 15-86
jaardit (ml. palautukset) 344
rähmäykset 2, menetetyt 0
kolmannet yritykset 4/11
neljännet yritykset 1/1
rangaistukset 4-50
-MH-

9.7.2016

Mikkelin kirous jatkui myös kotinurmella


Pettyneet soturit poistuvat taistelutantereelta. Kuva: Stefan Österlund
Ei sitten kerta kaikkiaan, ei. Mikkeli Bouncersin "kirous" jatkuu aina vaan Sun Cityllä. Joukkueiden keskinäisistä kuudesta ottelusta Sun City on onnistunut voittamaan vain yhden ainoan, senkin kaudella 2013 Urpolan tekonurmella. Sen jälkeen Sun City on hävinnyt jokaisen ottelun keltamustia vastaan, sekä kotona että vieraissa - runkosarjassa ja pudotuspeleissä.

Jo avausneljänneksellä oli ilmassa merkkejä hankalasta iltapäiväpuhteesta. Eikä vain siksi, että Sun Cityn kokoonpanosta puuttui miehiä oikein urakalla. (Tosin Bouncerskin oli matkassa vain 20 pelaajan voimin, joten siitä on aivan turha lähteä hakemaan tappiolle selitystä.) Sun Cityllä oli nimittäin hyvä paikka siirtyä ottelussa johtoon, mutta red zone -tilanteessa pelinrakentaja Eino Matikainen epäonnistui ja Bouncersin pelaaja pääsi syötönkatkosta palauttamaan pallon lähes pohjiin asti - ellei Richie Ikpah olisi taklauksellaan osunut viimeisenä pelaajana. Bouncers nimittäin ehti yrittämään kenttämaalia, mutta tuloksetta.
Kuin yleisurheilukisoissa konsanaan. Richie Ikpah näyttää estejuoksijoille mallia. Ainoa ero on se, että nämä esteet liikkuvat. Kuva: Stefan Österlund
Ottelun toisella neljänneksellä Ikpah jatkoi hyviä otteitaan, vuorotellen pallonkantovastuussa Tom Lastusen kanssa. Mutta aivan loppuun saakka ei puhti riittänyt, vaan Bouncers pääsi iskemään. Akseli Henri Heiskanen – Olli Karhu toimi lähes 50 jaardisen siivun verran ja heti seuraavasta pelistä Janne Tissari pääsi punnertamaan keskustasta läpi ja taululle 0–6. Karhun lisäpisteyritys blokattiin Sun Cityn toimesta.

Seuraava hyökkäysvuoro päättyi sitten Sun Cityn osalta lentopotkuun, joka leijaili Mikael Kangaksen lapikkaasta melko syvälle Bouncersin alueelle. Erkka Korhonen ei siitä välittänyt, vaan pinkaisi ukkoja väistellen komeasti 70 jaardia pohjiin asti ja iski vertauskuvallisesti kotijoukkueelle luun kurkkuun, 0–12 ja lisäpiste päälle. Tilanteesta 0–13 mentiin myös tauolle, kun samainen herra Korhonen ehti vielä napaamaan syötönkatkon Sun Cityn yrittäessä kavennusta toisen neljänneksen loppuun.

Sun Cityn onnistujiin kuulunut Matias Söderblom nappaa intterin. Kuva: Stefan Österlund
Kolmas neljännes alkoi Sun Cityn osalta lupaavasti. Matias Söderblom nappasi syötönkatkon Bouncersin ensimmäisellä hyökkäysvuorolla ja Samuli Alppirannan juoksulla ja kopilla päästiin iskuetäisyydelle. Ei muuta kun pallo sisemmälle laitahyökkääjälle Lauri Olsbolle, joka koppasi hienosti Matikaisen heiton ja kavensi lukemiksi 6–13. Lisäpistepotku epäonnistui.
Ei tartu näppeihin. Tämä Lauri Olsbon kurotus ei aivan riittänyt, sillä pallo ei jäänyt tällä kertaa hyppysiin. Kuva: Stefan Österlund
Kolmas neljännes jatkui kotijoukkueen hallinnassa ja pitkä hyökkäysdraivi jatkui aina viimeiselle neljännekselle. Kaksi peräkkäistä isoa säkkiä vei kuitenkin 2nd & goal tilanteen Bouncersin kuuden jaardin viivalta aina 25 jaardin viivalle, josta Matikainen vielä neljännellä yrityksellä heitti. Lauri Olsbo kurotti parhaansa mukaan, mutta aivan ei pallo tarttunut hyppysiin hyvästä yrityksestä huolimatta maalialueen takarajalla.

Bouncers veti niin ikään pitkän draivin ja kun pelikellossa oli jäljellä rapiat 4:30 Jon Hämäläinen pääsi pujahtamaan 16 jaardia maata pitkin mikkeliläisten kolmannen touchdownin. Lisäpisteen jälkeen taululla jo melko selvät 6–20 ja kellossa heikonlaisesti aikaa.

Tukalassa paikassa Sun City joutui turvautumaan heittopeleihin, jotka eivät oikein ottaneet luonnistuakseen. Hyökkäyksen linja ei tänään ollut parhaimmillaan ja Matikaiselle tuli painetta lähes heti snäpin jälkeen – ja useasti.

Matikaisen viimeiseksi jäänyt peli päättyi Sun Cityn omaan maaliin, kun hänen hätäinen heittonsa tuomittiin intentional groundingiksi omalta maalialueelta. Samassa tilanteessa Matikainen satutti polvensa ja ottelu jäi häneltä siihen. Joni Vatanen astui remmiin loppuminuuteiksi, mutta kirittävää oli aivan liikaa ja aikaa aivan liian vähän.
Sun Cityn pelinrakentaja Eino Matikaisella piti kiirettä lauantaina. Bouncersin puolustus oli usein hätistelemässä miestä, ja iltapäivä päättyikin loukkaantumiseen. Kuva: Stefan Österlund
– Meillä oli taas paljon hyviäkin draiveja, mutta ilmeisesti olemme suututtaneet jonkin tuolla yläkerrassa kun homma menee aina näin red zonella. Nyt on pakko painaa kovaa hommia ja napsia voittoja kolmesta jäljellä olevasta, päävalmentaja Tony Andersson sanoi.

Tappion myötä Sun City tipahti sarjassa jumbopaikalle yhdessä ECG:n kanssa, joka hävisi tänään sarjakärki Bearsille Porissa 36–12. Jotta Sun Cityllä olisi mitään mahdollisuuksia pudotuspeleihin, joukkueen on käytännössä voitettava kaikki kolme jäljellä olevaa otteluaan (eikä sekään välttämättä riitä). Ne ovat kotona Ghosthuntersia vastaan ensi lauantaina, vieraissa ECG:tä vastaan 23.7. ja kotona Bearsia vastaan 30.7. Nokia ja Pori ovat toistaiseksi olleet omassa kastissaan, joten helppoa se ei tule olemaan.

– Hankalaa on ollut, emmekä mekään hyökkäyksen linjassa saa puhtaita papereita, varsinkaan ottelun lopussa, Robert Hotanen myöntää.

Sun City - Bouncers 6–22 (0–0, 0–13, 6–0, 0–9)
0–6 Janne Tissari TD
0–12 Erkka Korhonen TD, 0–13 Olli Karhu XP
6–13 Lauri Olsbo TD
6–19 Jon Hämäläinen TD, 6–20 Olli Karhu XP
6–22 Sun City safety




  • Kaikkien aikojen keskinäiset: Bouncers 5 voittoa, Sun City 1 voitto. Pisteet Bouncers 131–90 Sun City
  • Kierroksen muut ottelut: Bears– ECG 36–12

-MH-

11.6.2016

Bears jyräsi Porissa

Eino Matikainen palasi aloittavaksi pelinrakentajaksi kun Sun City vieraili Porissa. Arkistokuva.
Kauden aikaisemmista otteluista, etenkin vieraissa, tuttu ongelma hitaan käynnistymisen kanssa tuli jälleen ilmi Porissa. Bearsin heittopelit upposivat ensimmäisellä puoliskolla kuin kuuma veitsi voihin ja samalla Sun Cityn hyökkäyspeli ontui juuri ratkaisevilla hetkillä ja vastustaja pääsi iskemään pisteitä tauluun hyvistä kenttäasetelmista.

– Olimme ehkä hieman unessa ottelun alussa ja onhan tämä meidän huono tuurikin ihan uskomaton välillä. Hyökkäyspelimmekin kulki ajoittain ihan kivasti, mutta sitten tuli turhia rähmäyksiä ja pallonmenetyksiä joista vastustaja pääsi taas iskemään. Hyvät draivit menevät hukkaan, päävalmentaja Tony Andersson manaili ottelun jälkeen.

Ilman omia virheitä Andersson arvioi että tauolle oltaisiin voitu mennä parin touchdownin tappioasemista.

– Toisella puoliajalla vastustajalla onkin sitten suhteellisen helppo työ pelata aikaa ilman suurempia riskejä. Pelaajapulastakaan ei voi hakea selitystä tappiolle, sillä meillä oli matkassa mukana 29 pukeissa ollutta pelaajaa, Andersson sanoi.

Kirvestä hän ei kuitenkaan missään nimessä ole heittämässä kaivoon. Seuraavaksi on edessä käytännössä kolmen viikon huili, jonka jälkeen pelataan heinäkuussa jokaisena viikonloppuna. Neljästä ottelusta kolme pelataan Hangossa, joten pudotuspeleihin on vielä olemassa kaikki saumat. Sarjan piikkipaikasta ja kotiedusta ei kuitenkaan enää kannata unelmoida.

Bears–Sun City 40–14 (7–0, 24–0, 9–14, 0–0)
7–0 Bears TD + XP
14–0 Bears TD + XP
21–0 Bears TD + XP
24–0 Bears FG
31–0 Bears TD + XP
31–6 Joakim Lindholm TD, XP blokattu
31–14 Lauri Olsbo, XP2 Olsbo kiinniotto
38–14 Bears TD + XP
40–14 Sun City safety


-MH-

7.6.2016

Sun City fanituotteita

Sun Cityn seuraavaan kotiotteluun on muutama viikko aikaa. Nyt on faneilla vielä hyvin aikaa tilata Sun City tuotteita seuran yhteistyökumppaneiden kautta.





http://www.contactsports.se/kategori/Sun-City


Jos on tilauksien suhteen kysyttävää voi kysymykset lähettää ositteeseen suncityhanko@gmail.com

28.5.2016

Puolustus petasi kotivoiton

Aurinkokaupunki näytti jälleen parhaat puolensa ottelupäivänä, vaikka pientä tuulta olikin havaittavissa. Tosin aivan kickoffista ei kumpikaan joukkue vakuuttanut. Oli hapuilua, korkeaa snäppiä ja hyökkäyskuviot hieman hukassa. Sen sijaan puolustukset jylläsivät alkuun.

Alussa snäpit hieman seilailvat korkealla.
Sun City veti ässän hihasta ja laittoi aloittavaksi QB:ksi Joni Vatasen, joka osoitti olevansa aivan oikea mies herättämään joukkueen.

Ball security!

Kotijoukkueen uusista kasvoista etenkin Manuel Sein osoitti olevansa mies paikallaan tukimiehen tontilla aivan kuten joukkueen nestori Jyri Sihvo ja sekä tukimiehenä että takakentällä pelannut Matias Söderblom. Jobin postiakin tuli melkein heti kättelyssä, sillä Sun Cityn hyökkäyksen linjamies Ari Lahti jäi juoksupelissä "pahaan paikkaan" ja jalka vääntyi pahanlaisesti. Eikä tästä montaakaan peliä eteenpäin, niin oli puolustuksen linjan Marko Virtanen samantapaisessa tilanteessa.

Ari Lahti loukkaantui aivan ottelun alussa.

Pistesuorituksia jouduttiin odottamaan aina toisen neljänneksen viimeisille minuuteille, jolloin Vatasen 16 jaardin juoksu ja sitä seurannut ECG:n pelaajan 15 jaardin kakku toivat pallon viiden jaardin päähän maalista. Tässä kohtaa joko Tom Lastunen tai Richie Ikpah tuntuvat suhteellisen varmoilta vedoilta - ja nyt oli Lastusen vuoro tehdä avauspisteet. Päälle takuuvarma Joakim Backmanin lisäpiste.

Aivan jakson lopussa ECG:n pelinrakentaja Niko Bredbacka löysi SC:n puolustuksen uinahduksen ansiosta pitkällä heitolla Oskari Hyvärisen joka eteni 59 jaardia yhdellä siivulla aiheuttaen Sun Citylle pientä huolen aihetta. Neljä epäonnistunutta heittoyritystä myöhemmin puoliaika osui kohdalle ja SC pääsi tauolle hyvissä asetelmista.

Toisen puoliajan ensimmäinen draivi oli ECG:n, mutta se tyrehtyi lopulta Manuel Seinin aiheuttamaan rähmäykseen ja sen peittoon. Tästä turnoverista Sun City pääsi kuin pääsikin rokottamaan, vaikka kenttäpotkumaali jouduttiin uusimaan pelin viivyttämisen takia viisi jaardia kauempaa kuin mistä se alun perin piti antaa. Backman monotti varmasti myös 30 jaardista pallon haarukkaan, 10-0.

ECG jatkoi puurtamista ja pelasi ottelussa useamman neljännenkin yrityksen, niissä jopa melko hyvällä prosentilla onnistuen. Mutta pisteitä ei vastustajalle tullut kun pallo ei loppupeleissä pysynyt käsissä. Kolmannen neljänneksen pitkä toinen draivi päättyi ECG:n kannalta samalla tavalla kuin ensimmäinen, sillä Sein peitti jälleen rähmäyksen ja petasi sillä Joakim Lindholmin teedeen.

Joakim Lindholm: Älä lähre shinne!

Lindholm juoksi vastustamattomaan tapaansa 33 jaardia double reverse -pelistä, jossa Ari Silvennoinen antoi pallon Lindholmille. Backmanin lisäpinnan myötä taululla jo 17-0, eikä tässä tilanteessa enää Aleksi Riiheläisen turha 15 jaardin rangaistus paljoa haitannut. Ottelulle lopullisen sinetin pisti Backman intterillä Bredbackan epätoivoisesta heitosta.

Sinetti. "Se oli mulle, kiitos!"

– Erikoisjoukkueet pelasivat todella hyvin ja antoivat meille loistavat kenttäasetelmat läpi ottelun. Puolustuksessa tukimies Manuel Sein oli täyttä dynamiittia ja hyökkäyksen linja nosti itsensä omalle tasolleen toiselle puoliajalle, linjavalmentaja Asko Kokkonen tuumaili ottelun jälkeen.

Manuel Sein (71) blitzaamassa. Tukimies oli puolustuksen ykköshahmo.
Joakim Backmanin aloituspotkut menivät melkein laakista touchbackeiksi tänään. 
Hei, äkkiä se käsi pois tieltä!
Sun City pelaa seuraavan ottelunsa Porissa Bearsia vastaan 11. kesäkuuta, seuraava kotiottelu on edessä vasta 9. heinäkuuta.

– Tiesin että ECG pelaa todella hyvää juoksupuolustusta, mutta pääsimme haastamaan heitä ja käytännössä dominoimme heitä läpi ottelun. QB-valinta oli eräänlainen herätys koko joukkueelle tällä kertaa, ja näytti toimivan, päävalmentaja Tony Andersson puolestaan sanaili.


Sun City - ECG 17–0 (0–0, 7–0, 3–0, 7–0)
6–0 Tom Lastunen TD, 7–0 Joakim Backman XP
10–0 Backman FG (30)
16–0 Joakim Lindholm TD, 17–0 Backman XP

Pelin upeimmat yksilösuoritukset:
  1. Samuli Alppirannan bloki Joni Vatasen 16 jaardin juoksussa joka petasi (ECG:n rangaistuksen avustuksella) paikan Tom Lastusen TD:lle.
  2. Joakim Lindholmin TD-juoksu. On se vaan ihme veijari, kun ei mene maihin sitten millään.
  3. Manuel Seinin kaksi rähmäyksen peittoa, yksi aiheutettu rähmäys ja muutama TFL. Puolustuksen kunkku tänään.


Stefan Österlundin kuvia ottelusta:



-MH-


Pelipäivän aamu: tänään on taas juhlapäivä

Tom Lastunen ja juoksupeli. Montako jaardia "Tomppa" rullaa tänään Rukki Arenalla? Kuva vierasottelusta Nokia Ghosthuntersia vastaan. 
Tänään puetaan taas päälle punaista: on ottelupäivä eikä mikä tahansa ottelupäivä. Home opener, eli kotiavaus on ovella ja vastaan saapuu tuttu vastustaja ECG Helsingistä.

Seurojen välinen ensimmäinen kohtaaminen löytyy kaudelta 1988, jolloin II-divisioonan kolmannella kierroksella Sun City kohtasi sen kauden kotiavauksessaan ECG:n kakkosjoukkueen. Siihen aikaan "iso" ECG pelasi tietenkin Vaahteraliigaa, josta seuralla on yhteensä viisi mestaruutta (1984, 1991, 1992, 1993, 1994) sekä 12 mitalia. ECG kuuluu vuonna 1979 perustetun Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton perustajajäseniin ja pelasi yhtäjaksoisesti 22 kauden ajan korkeimmalla sarjatasolla aina vuoteen 2001, jolloin seuran jenkkifutisjaosto laitettiin jäihin.

Syksyllä 2010 toimintaa käynnistettiin uudelleen ja kaudella 2011 sekä ECG että Sun City tekivät ensiesiintymisensä pitkään aikaan SAJL:n II-divisioonassa, jossa ECG vei kesän molemmat ottelut hankolaisten opetellessa vielä "talon tavoille". Viime kausina tuo tahti on kuitenkin muuttunut, sillä tällä hetkellä joukkueiden keskinäisten kohtaamisten osalta Sun Cityllä on meneillään kolmen ottelun mittainen voittoputki.

ECG:n ja Sun Cityn uuden tulemisen jälkeen joukkueet ovat yleensä kohdanneet ainakin kerran kaudessa, lukuunottamatta kautta 2014 jolloin jättiläiset pelasivat III-divisioonassa.

Tämän kauden Sun City on aloittanut kahdella tappiolla, ensin niukasti Bouncersia vastaan ja sen jälkeen parin teedeen erolla Nokialle. ECG avasi oman kautensa viikolla 2 häviten kotona Velodromilla Pori Bearsille niukasti 8–13.

ECG lähtenee tyypilliseen tapaan laajalla rosterilla liikkeelle, joten hankolaisten pakkovoitoksikin luonnehdittava kotiavaus ei missään nimessä tule olemaan helppo ottelu. Useat Sun City pelaajat esiintyvät tänään ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä, joten jo senkin ansiosta kannattaa lähteä paikan päälle. Unohtamatta uusia, komeita pelipaitoja.

Ennuste kickoffin aikoihin kertoo seuraavaa: +17 astetta, puolipilvistä ja itätuulta 8 m/s. Toukokuiseksi otteluiltapäiväksi siis melko optimaaliset olosuhteet. Siis ei muuta kun nauttimaan jenkkifutiksesta, auringosta ja kioskin virvokkeista paikan päälle. Tekosyitä EI OLE!


  • Seurojen keskinäiset kohtaamiset kautta aikojen:
  • 11.6.1988 Sun City–ECG II 41–0
  • 18.6.2011 ECG–Sun City 46–12 (28–6)
  • 16.7.2011 Sun City–ECG 28–48 (21–30)
  • 29.4.2012 Sun City–ECG 20–20 (12–12) harjoitusottelu
  • 28.7.2013 ECG–Sun City 22–44 (14–8)
  • 27.6.2015 Sun City–ECG 49–24 (28–6)
  • 1.8.2015 ECG–Sun City 28–33 (14–13)
  • Sun City 4 voittoa, ECG (ml. ECG II) 2 voittoa, 1 tasapeli
  • Pisteet: Sun City 227, ECG 188
-MH-

27.5.2016

Lehdistökatsaus: Game Week 2

Näin pelipäivän - ja kotiavauksen - aattona lienee viimeistään paikallaan käydä läpi paikallislehdistön antia edelliseen otteluun liittyen.

Mediakenttä on jälleen tällä(kin) kaudella aktiivisesti seurannnut Sun Cityn edesottamuksia ja mukavana lisänä tähän on tullut SAJL.fi:n viikottaiset sarjakatsaukset, joissa myös II-divisioona on huomioitu.

Etelä-Uusimaa 25.5.2016

Hangötidningen - Hangon lehti 26.5.2016

Västra Nyland 24.5.2016




24.5.2016

Sun City 1986-2016 kirja

Kauden ensimmäinen kotiottelu on jo ovella ja haluamme muistuttaa teitä että tänä vuonna on kahvilassa myynnissä seuran 30-vuotishistoriikkikirja.
Juhlavuoden kunniaksi tämä melkein satasivuinen kirja maksaa vain 10 euroa.
Kirja sisältää haastatteluja, tilastoja, kertomuksia jne. Päätoimittaja Mikael Heinrichs on tehnyt hienon työn niputtamalla seuran historian yksiin kansiin.
Kirja tulee olemaan myynnissä jokaisessa kotiottelussa, ostamalla kirjan tuet samalla Sun Cityn toimintaa. Sun City toivottaa hyviä lukuhetkiä ja kotiotteluissa nähdään!

21.5.2016

Diesel lämpesi liian hitaasti

Mikael Kangas ja Tony Andersson juttusilla ennen kickoffia.

Muistuttaa epäilyttävästi viime kautta tämänkin kauden alku. Toinen perättäinen tappio plakkarissa, tällä kertaa sarjanousija Nokia Ghosthuntersin vieraana pistein 27–14 (6–0).
Sun Cityn hyökkäyspeli oli edelleen tahmeaa varsinkin ratkaisupaikoissa, sillä sekä rähmäyksiä että syötönkatkoja nähtiin ottelun alkupuoliskolla runsaanlaisesti. Oma kone saatiin oikeastaan vasta käyntiin kunnolla viimeisellä neljänneksellä, jolloin kurottavaa oli jo liikaa.

Tästä se lähti...

Sitä ennen Nokia oli nimittäin ehtinyt kolmasti maalialueelle. Kerran lisäpisteyritys kotijoukkueellakin sentään epäonnistui (tai itse asiassa kahdesti) kun Sun Cityn pelaaja ensimmäisellä törmäsi potkaisijaan ja punaiset saivat uuden yrityksen – joka epäonnistui.

Tilastollinen rumilus kuitenkin kaunisteltiin salonkikelpoiseksi kun toisen teedeen perään hoidettiin kotijoukkueen toimesta tyylikkäästi kaksi lisäpinnaa taululle ja 14–0. 

– Jotenkin tuntui että jäi sama vaihde päälle kuin edellisessä ottelussa. Draivit etenivät välillä ihan kivasti, mutta kun pääsimme iskuetäisyydelle niin menetimme pallon. Rähmäyksiä taisi olla pari ja jokunen intterikin siellä oli, valmentaja Tony Andersson summasi nihkeää alkua.

Vasta 21–0 -tilanteessa ja neljännellä neljänneksellä nähtiin hankolaisten ensimmäinen pistesuoritus. Pelinrakentaja Eino Matikainen piti itse pallon ja juoksi taululle keltapaitojen ensimmäiset pinnat. Joakim Backman oli jälleen itse varmuus lisäpistepotkussa.

Se pienikin toivon kipinä joka tästä touchdownista tuli, sammui heti kättelyssä kun Ghosthunters palautti tilannetta seuranneen aloituspotkun pohjiin ja siirtyi 27–7 johtoon. Vaikka Matikainen vielä kertaalleen heittopelillä löysi suosikkilaiturinsa Iiro Santalan ja Backman hoiti lisäpisteen, ei kello enää ollut Sun Cityn puolella. Viisi minuuttia on lyhyt aika kun on kiire. Näin se vain on.

...ja tätä se oli. Nokia vei ja Sun City vikisi pitkät tovit.

– Aikahan siinä sitten lopussa tuli vastaan. Ainoa pieni positiivinen asia tästä tappiosta taisi olla se, että osoitimme ainakin että pienestä takaa-ajoasemasta voimme vielä nousta mukaan. 21 pinnaa tosin on aivan liikaa, Andersson myönsi.

Kurssia yritetään korjata seuraavan kerran jo viikon päästä, sillä lauantaina 28. toukokuuta kello 14.00 on vuorossa jefukauden korkkaus Hangon aina aurinkoisella Rukki Areenalla. Vastaan asettuu tänään kautensa niukalla tappiolla avannut ECG Helsingistä.


Ghosthunters - Sun City 27–14 (0–0, 6–0, 15–0, 6–14)
6–0 Ghosthunters TD
12–0 Ghosthunters TD, 14–0 Ghosthunters XP2
20–0 Ghosthunters TD, 21–0 Ghosthunters XP
21–6 Eino Matikainen TD, 21–7 Joakim Backman XP
27–7 Ghosthunters TD
27–13 Iiro Santala TD, 27–14 Backman XP


-MH-

15.5.2016

Bouncers jälleen kantona kaskessa

Mikkelin revanssi viime kauden välierätappiosta jäi tälläkin kertaa ottamatta. Sun Citylle yleensä melko hankala vastustaja osoittautui jälleen kerran liian kovaksi – tosin pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Aivan kuten silläkin kertaa ero oli yksi vaivainen piste.

Lisäksi tappio tuli harmillisimmalla mahdollisella tavalla, kun Bouncers oli aivan ottelun lopussa ahdistettuna nurkkaan joutuen 4 & 20 -tilanteesta pelaamaan kun pelikellossa oli nelisenkymmentä sekuntia. Tätä tilannetta edelsi Sun Cityn Oscar Berndtssonin säkki ja Bouncersin aikalisä, jonka aikana joukkueen uusi valmentaja Esa Suhonen loihti esiin viimeisen oljenkorren.

Pitkä 29 jaardin heittopeli toi kuitenkin mikkeliläisille uudet yritykset Sun Cityn 12 jaardin linjalta, josta Bouncers tarvitsi vain kaksi yritystä ennen kuin ottelun varsinainen hahmo Ilkka Jämsä juoksi pallon reunasta läpi. Kuusi sekuntia kellossa ja tilanne ennen lisäpisteyritystä oli Sun Citylle 14–13.

Suhonen päätti kuitenkin lähteä uhkraohkeasti pelaamaan kahta lisäpistettä ja lähes varmaa voittoa tasoittavan potkun sijaan. Kukapa muu kuin samainen herra Jämsä merkkautti taululle vielä kaksi pinnaa tuoden oman henkilökohtaisen saldonsa 14 pisteeseen. Vain toisen neljänneksen lisäpistepotku merkattiin jollekin toiselle mikkeliläispelurille.

Uusia ja tuttuja naamoja. Vasemmalta Eino Matikainen, Matias Söderblom, Marko Heikkinen sekä Pasi Pykäläinen. 
Sun Cityllä oli hyvästä alusta ja 14–0 -johdosta huolimatta vaikeuksia päästä hyökkäyksessä kunnon rytmiin. Uusi pelinrakentaja Eino Matikainen onnistui varsinkin lyhyemmissä heittopeleissä hyvin, mutta pitkissä heitoissa oli useasti epäonneakin matkassa kun ne eivät aina löytäneet perille haluttuun osoitteeseen.

– Hyökkäyksen flow'ta ei oikeastaan löytynyt missään vaiheessa. Meille tuli aivan liikaa kolme ja ulos -tilanteita emmekä saaneet tarpeeksi onnistumisia hyökkäyspäässä. Puolustus sen sijaan pelasi hyvin ja piti meidät mukana ottelussa. Meidän pisteetkin tulivat puolustuksen tarjotessa hyökkäykselle hyvät lähtöasetelmat, valmentaja Tony Andersson kertoi bussista käsin paluumatkalla.

Ottelun avausneljänneksellä ei pistesuorituksia nähty, vaikka pallo kertaalleen kävikin Sun Cityn toimesta maalialueella. Kiinnipitäminen toi nimittäin pallon takaisin virheentekopaikalle eikä Sun City siinä hyökkäysvuorossa enää onnistunut. Hylättyä touchdownia edelsi Mikkelin rähmäys lähellä omaa maalialuettaan.

Toisen neljänneksen alussa nähtiin sitten Sun Cityn ja II-divarikauden ensimmäiset pisteet kun Samuli Alppiranta nappasi Matikaisen syötön hyppysiinsä. Joakim Backman toimitti lisäpisteen haarukkaan.

Melkein heti pereään Sun City nappasi ensimmäisen ottelun kolmesta syötönkatkostaan ja siirtyi TE Lauri Olsbon kopilla Matikaisen heitosta jo 13 pinnan johtoon. Backmanin potkun jälkeen taululla oli jo 0–14. Mutta vielä ennen puoliaikaa Bouncers kavensi Jämsän juoksulla ja lisäpisteellä tilanteeksi 7–14. Samainen tilanne säilyi aina ottelun viimeiselle minuutille asti.

Ottelu pelattiin hyvissä olosuhteissa, lämpöäkin oli sellaiset +17 astetta.
Tästä on kuitenkin hyvä ottaa opiksi. Ottelu kestää juurikin sen 48 minuuttia tehokasta peliaikaa ja loppuun asti pitää olla hereillä ja jaksaa painaa.

– Tässä pitää jokaisen katsoa hieman peiliin, myös minun itseni. Nyt alkaa videoiden katselu, sillä minun pitäisi saada käyttööni videota Porin ja Nokian välisestä ottelusta, Andersson jatkoi.

Sun City pelaa seuraavan ottelunsa ensi lauantaina 21.5. Nokian Menkalan tekonurmella kello 16.00 alkaen. Kotiavaus on vuorossa sitä seuraavalla viikolla, lauantaina 28.5. kello 14.00 Rukki Areenalla ECG:tä vastaan.

Bouncers - Sun City 15–14 (0–0, 7–14, 0–0, 8–0)
0–6 Samuli Alppiranta TD, 0–7 Joakim Backman XP
0–13 Lauri Olsbo TD, 0–14 Backman XP
6–14 Ilkka Jämsä TD, 7–14 Olli Karhu XP
13–14 Jämsä TD, 15–14 Jämsä XP2

-MH-