20.9.2015

Sun Cityn kauden päättäjäiset 19.9.2015

Sun City vietti lauantaina 19.9.2015 kauden päättäjäisiä muistellen mennyttä kautta ja katsoen eteenpäin. Kausi 2015 oli monin tavoin kaksijakoinen sisältäen hyviä ja huonompia hetkiä. Tuloksellisesti kausi oli loppujen lopuksi suhteellisen ok ennätystasaisessa sarjassa. Kausi päättyi harmilliseen yhden pisteen tappioon välieräottelussa Mikkelin Bouncersia vastaan.

Juhlakausi tulossa
Tuleva kausi on Sun Citylle juhlakausi, sillä seuran perustamisesta tulee helmikuussa kuluneeksi 30 vuotta. Tätä tullaan juhlistamaan vielä tällä hetkellä avoinna olevana ajankohtana, mutta varmasti juhlavissa merkeissä. Lisäksi tilaisuudessa julkaistaan seuran ensimmäisiä kolmea vuosikymmentä käsittelevä historiikki.

Ville Schoultz ja Tony Andersson. Nämä herrat jatkavat valmennuksessa myös ensi kaudella.
Päävalmentaja Tony Andersson jatkaa joukkueen päävalmentajana apunaan puolustuksen koordinaattori Ville Schoultz. Valmennustiimiin etsitään  parasta aikaa lisävoimia ja sen lopullinen kokoonpano selviää todennäköisesti lähiaikoina. Tarkoituksena on panostaa tosissaan ensi kauteen ja lähteä hakemaan kovinta mahdollista kilpailullista tulosta. Joukkueen kokoonpanon suhteen ollaan huomattavasti viisaampia lokakuun alkuviikoilla, jolloin olisi tarkoitus lyödä ensi kauden joukkue mahdollisimman pitkälle lukkoon.


Hallitus lähes entisellään
Aikaisemmin päivällä pidetyssä hallituksen kokouksessa seuran puheenjohtaja Robert Hotanen valittiin jatkamaan tehtävässään myäs seuraavan toimintakauden ajan. Hallituksen jäsenistä ainoastaan Matias Söderblom oli ilmoittanut astuvansa syrjään. Hänen tilalleen hallitukseen valittiin Joakim Lindholm. Muut hallituksen jäsenet jatkavat tehtävissään.

Sun City ry:n puheenjohtaja Robert Hotanen.
Seuran puheenjohtaja kiitti asianmukaisesti kaikkia Sun Cityn toiminnassa kaudella mukana olleita unohtamatta cheerleadereita, taustavoimia, yhteistyökummpaneita ja kannattajia. Suuurin kiitos kuului kuitenkin pelaajille.

Junioritoiminnan käynnistäminen oli ollut eräs tavoite, joka valitettavasti on jäänyt toteuttamatta. Muutamia SC-taustaisia junnuja pelaa tällä hetkellä kuitenkin muissa seuroissa, mutta riittävän suuren porukan kasaaminen on - ainakin toistaiseksi - osoittautunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi.

Illan aikana suuret kiitokset lankesivat myös Ravintola Roxxin henkilökunnalle, joka oli loihtinut todella maittavan illallisen. Pulled pork ja bbq-kastike olivat ilmiselvästi löytäneet oikean kohdeyleisönsä.

Täydellisen listan päättäjäisissä palkituista löydät täältä. Alla vielä muutamia tunnelmakuvia illasta. SC:n paparazziosasto ei (onneksi) osallistunut saunomiseen, joka suoritettiin Itämeren Portin hulppeissa saunatiloissa. Niitä kuvia voi tarvittaessa tivata asianomaisilta...

Pöytä on katettu. Baaritiskin yläpuolella oli koristelut kohdallaan.

Ruoka maistui ja sitä riitti myös myöhemmin jonoon liittyneille linjamiehille.
 
Valmentajien valinta Vuoden hyökkääjäksi oli Joakim Lindholm.

Valmentajien valinta Vuoden puolustajaksi oli Joakim Backman.

Valmentajien valinta vuoden linjamieheksi oli Oscar Berendtsson.

Valmentajien valinta Vuoden erikoisjoukkuepelaajaksi oli Mikael Kangas.

Valmentajien valitsema Vuoden sisupelaaja oli Richie Ikpah.

Valmentajat nimesivät laitahyökkääjä Eddie Lindbomin vuoden tulokkaaksi.

Be The Hammer -patsas luovutettiin Joakim Lindholmille.

Hyökkäyksen linjasta valmennus palkitsi Werneri Kaartisen
Vuoden pancake -palkinnolla.

Hangonlehden palkinto meni Richie Ikpahille.

Huppareista toinen meni Acke Hotaselle, Palle Rökman ei
valitettavasti päässyt paikalle noutamaan omaansa tällä kertaa.

Eriksson Trophyn sai Mikael Heinrichs.

Pelaajien äänestämä Vuoden linjamies oli Werneri Kaartinen.

Vuoden puolustajaksi pelaajat äänestivät Joakim Backmanin...

...ja Vuoden hyökkääjäksi Joakim Lindholmin.

Pelaajien äänestämä arvokkain pelaaja (MVP): Joakim Backman.

"Tää on nyt mun, tulkaa vaan ottamaan pois ensi kaudella..."

Päättäjäisissä palkitut

Sun City vietti kauden päättäjäisiä mukavissa merkeissä Roxxissa lauantai-iltana. Tilaisuudessa palkittiin myös kauden mittaan ansioituneita pelaajia ja taustavoimia. Kuvaraportti ja lisää tunnelmia tilaisuudesta on tulossa myöhemmin.



Valmennuksen valinnat:
Paras puolustaja: Joakim Backman
Paras hyökkääjä: Joakim Lindholm
Paras linjamies: Oscar Berndtsson
Paras erikoisjoukkuepelaaja: Mikael Kangas
Vuoden rookie (eli tulokas): Eddie Lindbom
Vuoden sisupelaaja: Richie Ikpah
Pancake-palkinto: Werneri Kaartinen
Be The Hammer -patsas: Joakim Lindholm

Hangonlehden palkinto: Richie Ikpah

The Eriksson Trophy: Mikael Heinrichs
Tuotepalkinnot upeasta vapaaehtoistyöstä: Acke Hotanen, Palle Rökman

Pelaajien valinnat:
Vuoden linjamies: Werneri Kaartinen
Vuoden puolustaja: Joakim Backman
Vuoden hyökkääjä: Joakim Lindholm
MVP (arvokkain pelaaja): Joakim Backman

8.9.2015

VAAHTERAMALJA XXXVI

Vaahteraliigan huipentuma Vaahteramalja XXXVI pelataan ensi lauantaina
Sonera Stadiumilla.

Lippujen ennakkomyynti on voimassa aina tämän viikon torstaihin asti.

http://www.lippupalvelu.fi/event/vaahteramalja-xxxvi-lippuja/158305