11.6.2015

Otteluennakko Sun City – Oakmen

Kauden kolmas peliviikko on jo hyvällä mallilla ja viikon treeneistä on selvitty ilman suurempia takaiskuja. Sarjataulukon kellariosaston voitottomat Sun City (0–2) ja Raisio Oakmen (0–1) kohtaavat Rukki Areenalla lauantaina kello 14 alkaen, ja jomman kumman joukkueen voittotili napsahtaa auki.
Joakim Backman palaa kokoonpanoon lauantaina.
Kuva: Stefan Österlund.

Sun City on aloittanut kauden alakanttiin häviten kotiavauksen Steelersille selvin numeroin. Mikkelissä joukkue pelasi kelpo ottelun, mutta virheet kostautuivat aikä toisen puoliajan kiri enää riittänyt. Mikkelissä kokoonpanosta puuttuneet puolustuksen takakentän Wiljami Kaartinen ja Joakim Backman palaavat kokoonpanoon lauantaina ja lisäksi polvivaivasta kuntoutuneen Teemu Mattssonin paluu puolustuksen linjaan näyttää yhä todennäköisemmältä.

– Hän treenasi ainakin hyvin sekä tiistaina että torstaina, ja polvi tuntui kestävän. Oakmenin ottelun Steelersia vastaan olen nähnyt videolta, eikä siinä oikeastaan näkynyt mitään kovin yllättävää. Uskon että löydämme avaimet heidän puolustuksen avaamiseen. Siellä on tuttuja kavereita myös valmennuspuolella, päävalmentaja Tony Andersson toteaa.

Oakmenin valmennustiimiin kuuluva ex-Sun City Asko Kokkonen kävi Hangossa vakoilemassa tulevaa vastustajaa kauden avausottelussa, joka siis päättyi melko selvin numeroin Steelersien voittoon. Kotijoukkueen heikosta esityksestä huolimatta – todennäköisesti vieraskorea – Kokkonen kuitenkin totesi Oakmenin häviävän Sun Citylle mennen tullen ottelun nähtyään. Niin tai näin, takki auki tähän otteluun ei missään nimessä ole syytä lähteä. Kun kausi on alkanut kahdella tappiolla, henkseleiden paukuttelu on syytä jättää taka-alalle.

Terveystilanteen osalta näyttää suhteellisen hyvältä, vaikka keskushyökkääjäosastolla onkin odotettavissa pientä katoa. Näillä näkymin sekä Tom Lastunen että Kristoffer Biström puuttuvat lauantaina kokoonpanosta. Lisäksi hyökkäyksen linjasta Dennis Karlsson on varmuudella poissa, puolustuslinjassa Per-Eric Salon pelaaminen ratkeaa vasta aivan ottelun alla.

Ilmatieteen laitoksen sääennuste lupailee ottelun ajaksi aurinkoista keliä, 17 lämpöastetta ja noin kuuden sekuntimetrin lounaistuulta. Joten ulkoiset puitteet lienevät kunnossa kun punakone lähtee hakemaan kauden avausvoittoaan. Kannattaa tulla paikalle, aurinkokatsomossa kelpaa nauttia kelistä ja pelistä!

Ottelu potkaistaan käyntiin kello 14.00 ja sitä ennen suoritetaan pelaajaesittely. Ottelussa tuttuun tapaan kahvio virvokkeineen, grillimakkaraa sekä aikuisten virvokkeita saatavilla!

Sisäänpääsy 5 euroa, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi!

TERVETULOA!

Sun City (0–2) tällä kaudella: Sun City–Steelers 0–34 (0–27), Bouncers–Sun City 29–14 (22–0).
Oakmen (0–1) tällä kaudella: Steelers–Oakmen 49–3 (21–3).

Ottelutapahtuma Facebookissa.

2. divisioonan sarjataulukko.

-MH-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti