25.6.2015

Ennakko Sun City - ECG

Sun City kausi jatkuu kotiottelulla Helsinkiläistä East City Giantsia (ECG) vastaan lauantaina 27.6. ECG on ehtinyt pelata vain kaksi ottelua. Avausottelussaan Giants kaatoi Bouncersin ja toisessa ottelussa Kuopiota vastaan tuli takkiin 35-0. ECG:llä on kakkosdivarin laajin rosteri sisältäen 45 pelaajaa. Pelaajaluettelosta löytyy paljon kokemusta kuten esimerkiksi pelinrakentaja Niko Bredbacka, joka on jo usean vuoden ajan johtanut ECG:n hyökkäystä. Mielenkiintoisin nimi on kuitenkin Ari Evwaraya, joka on jättänyt valmennushommat ja tehnyt paluun pelikentälle. Evwarayan meriittilistalta löytyy useita Suomen mestaruuksia ja mitaleita sekä maajoukkuemitaleita EM-kisoista. Toisaalta kokemuksen vastapainona ECG:n joukkueessa on myös paljon tulokkaita, joten vastaan asettuu ehdottomasti mielenkiintoinen ja kova vastus.

Moni hankolainen katsoja varmaan muistaa ECG:n näyttävästä heittopelistään jota he esittivät Hangon rukkiareenalla kaudella 2011. Nykyisen ECG:n pelin painopiste on enemmän juoksupelissa, jonka kautta avataan "väylää" pitkille heitoille, johon Bredbacka ehdottomasti myös pystyy. Sun City puolustuksen onkin oltava tarkkana koko ottelun ajan sillä vastassa on joukkue joka pystyy monipuoliseen peliin laajalla rosterilla. Oakmen ottelussa vastustaja hyytyi ensimmäisen neljänneksen aikana ja vastaavaa ei tule tapahtumaan ECG:tä vastaan. ECG:n puolustaa myös tiukasti ja vaikka antoivatkin Sun Cityn tavoin Steelersin takoa 35 pistettä, saa hankolainen hyökkäys täyden päivätyön että pisteitä saadaan taululle.

Sun Cityn on valmistautunut otteluun huolellisesti ja lähtee tottakai voittamaan kotiyleisön edessä. ECG:n peliä on analysoitu ahkerasti videolta ja suunniltelma jättiläisten kaatamiseen alkaa olemaan valmis. Tiistain harjoituksissa saatiin apua jopa Suomen maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkiseltä, joka kävi antamassa kallisarvoisia neuvoja joukkueelle. Ottelusta on tulee varmastikin tiukka vääntö ja erityisesti linjapeli tulee olemaan suuressa roolissa. Joukkue jonka linja onnistuu paremmin molemmin puolin palloa tulee voittamaan ottelun.

Sun Cityn rosterista ovat poissa lauantaina Ville Väänänen (OL), Kristoffer Biström (RB) sekä Jon Lundström (OL). Tom-Oscar Lastunen (RB) oli poissa pari viimeistä peliä työkiireiden takia ja tekee odotetun paluun lauantaina. Myös Jakob Söderlund (DB) on palannut kotisuomeen ja pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa lauantaina. Jakob tuokin lisää rotaatiomahdollisuuksia erityisesti takakentälle, jossa on ollut hieman pulaa pelaajista.    

Ottelun kickoff lauantaina 27.6 klo 14:00 @ Rukki Arena!
Tapahtuma facebookissa --> https://www.facebook.com/events/1437714026535948/

Ottelun jälkeen Sun City järjestää yhdessä Beach Bar Plagenin kanssa get-together tapahtuman, johon ovat tervetulleita kaikki jefun tai grilliruoan ystävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti