15.2.2015

Ystävänpäivän Minicamp

Talvikauden toinen minicamp pidettiin ystävänpäivänä lauantaina 14.2, ja juuri siksi Lohja Lions oli kutsuttu mukaan harjoituksiin. Paikalla oli yhteensä noin 35 pelaajaa + valmentajat. Sun Cityn puolelta osanotto oli hieman hieman normaalia pienempi flunssa-aallon, talvilomien sekä Åbo Akademi 09ers yliopistosarjaottelun takia.







Hyvät täyskontakti treenit vedettiin taas ja lopuksi pelattiin scrimmage, missä molempien joukkueitten puolustukset olivat tällä kertaa vähän parempia. Sun Cityn Be The Hammer palkinto annettiin tällä kertaa Lohja Lionsille koska olivat leirillä jälleen auttamassa. Sun City haluaa myös kiittää Roostersin Jens Holmströmiä sekä Ville Tarvaista hyvistä pelipaikkakohtaisista harjoitteista. Seuraava minicamp pidetään kuukauden päästä 14.3 samassa paikassa eli EIF-futishallissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti