31.7.2014

Huskies - Sun City ennakointia

Kesäloma on vietetty ja sunnuntaina 3.8 palataan tositoimiin Hämeenlinnassa, jossa Pullerin tekonurmella klo 16:00 asettuu vastaan Hämeenlinna Huskies. Hämeenlinna Huskies näytti alkukaudesta olevan melkein pysättämätön voittaen kolme ensimmäistä otteluaan miltei 50 pisteen erolla. Sittemmin erot ovat hieman tasoittuneet ja Hämeenlinna jopa hävisi Steelersille Kuopiossa tiukasti 15-13. Sun Cityhän jäi kauden toisessa ottelussa pahasti Huskies jyrän alle 0-49 ja nyt onkin tarkoitus mennä antamaan ihan eri tason vastus kuin kyseissä ottelussa.

Hämeenlinnan hyökkäys on ollut tehokasta tekien jo yli 300 pistettä 7 ottelussa, joka on miltei puolet enemmän kuin Sun City ja Steelers (~175). Niclas Carpelanin joukot hyökkäävät tasapainoisesti sekä juosten että heittäen. Pääasiallisina heittokohteena on ollut Nesin pitkäaikainen aisapari Jussi Kähönen ja pallonkantajana Ghosthuntersin divarijoukkueesta siirtynyt Janne Moisio. Huskies pelaa tiiviisti joukkueena mutta näiden herrojen kurissa pitäminen auttaa taistelussa huomattavasti. Sun Cityn puolustus lähteekin erittäin nälkäisenä tähän otteluun ja tarkoituksena on aiheuttaa lisää harmaita hiuksia Nesille ja Huskies hyökkäykselle.      

Jos Huskies hyökkäys on ollut kova niin sitä on myös puolustus, josta 34 päästettyä pistettä 7 ottelussa on todisteena. Sun Cityn hyökkäys on toiminut paremmin jokaisessa ottelussa ja lähteekin innokkaana haastamaan kakkosen kovinta puolustusta. Pisteet Hämeenlinnasta ovat tottakai tavoitteena mutta se vaatii onnistumista molemmilla puolilla palloa. Ottelusta on ehkä kuitenkin syytä odottaa puolustusten taistelua ja joukkue joka pystyy tekemään kolme maalia on kova ehdokas ottelun voittajaksi.

Sun City saa sunnuntaina mukaan iskukykyisen noin 30 pelaajan rosterin. Säätiedotuksen mukaan ei Hämeenlinnaan ole tulossa mitään superhellettä sunnuntaiksi mutta hellettä kuitenkin, joten hikinen iltapäivä on jälleen tiedossa. Hämeenlinnassa on kuuleman mukaan hyvin järjestetty ottelutapahtuma, joten toivottavasti myös aurinkokaupungin kannattajat löytävät tiensä sinne. Tällä kertaa tosin ei kannateta punapaitoja vaan Sun City näyttäytyy ensimmäistä kertaa keltaisessa vieraspaidassaan! Ottelu alkaa sunnuntaina 3.8 klo 16:00 Pullerin tekonurmella, osoitteessa Parolantie 56, 13130 Hämeenlinna.

Pois Sun Cityn rosterista:
#50 Juha PEKKARINEN (DL)
#69 Marko HEIKKINEN (DL)
#71 Niklas KOTTELIN (OL)
#81 Jyri SIHVO (LB)
#86 Kristoffer BISTRÖM (RB)
#95 Robin HJERPE (DL)

Faneille.com ennakko:
http://faneille.com/jefu/kohti-rautamaljaa-viikko-8

Sarjataulukko:

Runkosarja

JoukkueOttelutVoitotHäviötTehdytPäästetytMaalisuhdePisteet
Steelers761175819412
Huskies7613013426712
Sun City7521741007410
Rajaritarit725112171-594
Wolverines II725106162-564
Bulldogs7076326-3200

18.7.2014

Hangonlehti 17.7

HT 17.07 Mikael Heinrichs 

HL 17.07 Mikael Heinrichs
Klikkaa kuvia niin näkyy suurempana!

15.7.2014

Åbo Akademi 09ers vahvistukset

09ers pelurit: Benjamin Rydgren, Ville Väänänen, Christoffer Lindberg,
Marcus Von Schoutz, Sebastian Berndtsson 
Turussa toimiva Åbo Akademi 09ers joukkue on hyvä tapa tutustua jenkkifutikseen talvikaudella ja joukkue onkin tehnyt hienoa työtä Turussa ja moni opiskelija on aloittanut lajin sitä kautta. Yliopistosarja eroaa normijefusta sen verran että kentällä on 8 pelaajaa ja pelit pelataan sisähalleissa pienemmillä kentillä. 09ers on aloittanut toimintansa jo vuonna 2009 ja pelaa yliopistosarjaan Turun lohkossa UTU Beaver Hunters ja TUAS Tornadoes kanssa. Sun Cityn "alkuperäispelureista" Sebastian Berndtsson, Anssi Lindblom sekä Christoffer Lindberg ovat olleet joukkueessa jo usean kauden ajan.

Tällä kaudella Sun City aloitti yhteistyön 09ersin kanssa ja pelaajia kävi talvella harjoittelemassa joukkueen mukana talven harjoitusleirillä. Kauden alettua alkuperäiskolmikon lisäksi Ville Väänänen, Marcus Von Schoultz, Benjamin Rydgren sekä Jockum Törnqvist liittyivät Sun Cityn vahvuuteen ja ovatkin osoittautuneet todella hyviksi vahvistuksiksi.

Turun vahvistukset pyrkivät käymään kerran viikossa Sun Cityn harjoituksissa ja ihan mukavasti ovat paikalla käyneetkin. He tulevat yleensä kimppakyydeillä ja mikäli autossa on tilaa ne poimivat matkalta Salon vahvistuksen Lauri Olsbon mukaan kyytiin. Nämä "vieraspelaajat" ovat mukava lisä harjoituksissa, jotta saadaan täydet kentälliset pelaajia kokoon.


#28 Marcus Von Schoultz
Rookie kauden viime talvena pelannut Marcus Von Schoultz on osoittanut todella monipuoliseksi pelaajaksi. Hän on pelannut Sun Cityssä pääasiassa wingbackin paikkaa sekä välillä laitahyökkääjänä. Marcus on varmakätinen kiinniottaja ja osaa juosta pallon kanssa todella hyvin. Marcus on myös tuurannut puolustuksessa cornerin paikalla on osoittanut sielläkin että pallosilmä on kunnossa nappamalla syötönkatkoja sekä maahanlyöntejä.

Benjamin Rydgrenin on aloittanut 09ers:ssa vuonna 2009 ja pelannut isolla kentälle Sipoo Bulldogsin ja Raisio Oakmenin riveissä. Bennin koko yhdistettynä nopeuteen vakuutti Eemeli Sainion jo talven leireillä. Benni on pelannut pääasissa tukimiehenä mutta Marko Heikkisen loukkaantumisen jälkeen Sainio istutti hänet endin paikalle ja sielläkin hän pärjäsi loistavasti Wolverines pelissä.

#61 Ville Väänänen
Jockum Törnqvist on myös viime talven tulokkaita ja on olkapäävamman takia ehtinyt pelata vain yhden ottelun Sun Cityn puolustuksessa. Toivottavasti Jockum kuntoutuu "syyskierrokselle", jotta hän pääsee näyttäämään vahvuutensa useammassa ottelussa.

Ville Väänänen on 09ers alkuperäisjäseniä ja on pelannut myös Raisio Oakmenin riveissä. Ville on kokenut, rauhallinen sekä älykäs linjamies ja sen takia centerin paikka onkin hänelle luontainen. Hänet voidaan tarvittaessa pistää mille tahansa linjamiehen paikalle ja hän hoitaa hommansa mallikkaasti. Todellinen vahvistus Sun Cityn linjalle.

Sun City ja 09ersin on tarkoitus tiivistää yhteistyötä tulevana talvikautena ja järjestetää harjoitusleirejä jo siten että 09ers hyötyy niistä omaa kauttaan ajatellen. Ja toivottavasti yhteistyön myötä Hankoon saataisiin ensi kaudella pari autollista vahvistuksia.

12.7.2014

Sun City - Wolverines II 34-0 (21-0)

Lauantaina 12.7 Sun City kohtasi Wolverines II:n  hieman pilvisellä ja erittäin tuulisella Rukki Arenalla. Pelaajille lämpötila oli mukava mutta kovan sivutuulen takia heittopeli oli miltei mahdotonta. Paikalle oli saapunut tämän kauden ennätysyleisö, jota oli silmämääräisesti paikalla noin 200 henkilöä. Sun City oli selkeästi vahvempi joukkue ja ottelusta ei tullut yhtä jännitävää kuin aikaisempien vuosien Wolverines kohtaamisista.

Ensimmäinen neljännes alkoi Sun Cityltä hieman haparoiden kun pallo rähmättiin hyvän hyökkäysdraivin päätteeksi, ja Wolverines pääsi hyökkäämään noin 30 jaardin päästä maalista. Sun City puolustus ei antanut kuitenkaan yhtään tilaa ja Wolverines ei päässyt tekemään pisteitä parhaasta kenttäasemastaan huolimatta. Sun City hyökkäys jatkoi varmaa rullamistaan ja Tom Lastunen teki touchdownin jaardin päästä. Esityöt Lastusen maalin teki ikinuori Mikael Kangas, joka toi parilla nopealla pyrähdykselläään pallon maalin tuntumaan. Joakim Backman hoiti potkiaisijan hommia ottelussa ja pisti lisäpisteet sisään ja tilanne 7-0 säilyi ensimmäisen neljänneksen loppuun asti.

Toisella neljänneksellä Kangas ja Lastunen jatkoivat juoksemista. Ensin Kangas 47 jaardin päästä jätti koko Wolvo puolustuksen jälkeensä ja Lastunen takoi puoliaikalukemat 10 jaardin juoksullaan. Sun Cityn puolustus pysäytti Wolvojen juoksupeliyrityksen täysin ja he vaihtoivatkin pelinrakentanjaa toisella neljänneksellä yrittivät saada pelejä aikaiseksi heittämällä mutta eivät onnistuneet niissäkään. Puoliajalle mentiin siis lukemissa 21-0.

Kolmas neljännes ja loppupeli meni aivan samoissa merkeissä eli hankolaisten puolustus pysyi tiukkana. Ensin maalinteossa oli Mikael Kangas lyhyen heittopelin päätteeksi. Wolverinesit onnistuivat blokaamaan lisäpisteyrityksen. Ottelun viimeisen maalin teki Tom Lastunen, joten hän keräsi niitä hattutempun arvoisesti. Joakim Backman potki lisäpisteet ja ottelu päättyi 34-0.

Ottelu parhaina palkittiin Markku Heinänen Sun Citystä, joka pysäytti Wolverines hyökkäyksen miinusjaardeille todella monta kertaa.  Wolverines II parhaana palkittiin Janne Hiitola, joka teki hienoja palautuksia aloituspotkuista sekä punteista.

Muita onnistujia Sun Cityssä oli koko puolustus joka pelasi tiivisti joukkueena. Hienoja yksilösuorituksiakin nähtiin kuten esimerkiksi Markku Heinäsen säkit, Joni Hildenin syötönkatko sekä Aki Ahola rähmätyn pallon peitto. Hyökkäyksessä isoimmat ansiot kuuluvat hyökkäyksen linjalle, joka raivasivat hienosti tilaa juoksupeleissä. Erikoisjoukkueissa löytyi ehkä eniten parannettavaa kun vierailijat tekivät eniten jaardeja niissä. Myös Sun Cityn Wiljami Kaartinen palautti lentopotkuista pari kertaa erittäin näyttävästi, joka selkeästi sytytti myös yleisön.

Sun City haluaa kiittää Wolverines II:sta hyvästä vastuksesta sekä erittäin siististä pelistä. On mukavaa pelata joukkuetta vastaan joka pelaa sääntöjen mukaan mutta kovaa!  

Q1
6-0 Tom Lastunen
7-0 Joakim Backman
Q2
13-0 Mikael Kangas
14-0 Joakim Backman
20-0 Tom Lastunen
21-0 Joakim Backman
Q3
27-0 Mikael Kangas
XP yritys blokattiin
Q4
33-0 Tom Lastunen
34-0 Joakim Backman

Hangonlehti kertoi ottelusta ensimmäisenä
http://hangotidningen.fi/fi/lokalt/fi/2014-07-12/630521/sun-cityn-voitto-ei-ollut-uhattuna
http://hangotidningen.fi/lokalt/sv/2014-07-12/630516/ohotad-seger-sun-city

Kuvia ottelusta:
http://paulinarokman.blogspot.fi/2014/07/touchdown-sun-city.html
http://ekupix.pp.fi/sc/

11.7.2014

Lehtikatsaus 10.07

Etelä Uusimaa 10.07 Toni Suominen

Hangonlehti 10.7, Mikael Heinrichs

Hangötidningen 10.7, Mikael Heinrichs

10.7.2014

Sun City - Wolverines II ennakko

Hammertime, la klo 14:00 @ Rukki Arena
Lauantaina 12.7 klo 14:00 potkaistaan jälleen jenkkifutisottelu käyntiin Hangon Rukki Arenalla kuukauden paussin jälkeen. Sun City tekee kotiinpaluun kahden vierasottelun jälkeen ja vastaan asettuu "lempivastustaja" Helsinki Wolverines kakkosjoukkueellaan. Wolverinesia vastaan ollaan pelattuna viime kausina hyviä ja tiukkoja otteluita. Wolvot pelaavat reilua kovaa futista ja eivät yleensä sorru kiinnipitämisiin ja muihin ilkeisiin temppuihin. Juuri sen takia Wolvoja pidetäänkin Sun Cityn leirissä hyvänä vastustajana.
Sun Cityllä on koossa neljä voittoa ja kaksi tappiota, joista viimeinen oli erityisen karvas sellainen Kuopiossa. Wolverines II on voittanut kaksi ottelua ja hävinnyt neljä. Wolvojen viimeinen ottelu Lappeenrannassa päätyi kotijoukkueen yllätysvoittoon numeroin 48-0. Helsinkiläisillä oli tiettävästi hieman heikompi rosteri ottelussa, koska osa pelureista oli saanut komennuksen ykkösjoukkueen otteluun. Hankoon saapuu aivan varmasti ärsytetty ja nälkäinen ahmalauma, joka haluaisi viedä pisteet Hangosta mukanaan. 

Ärsytetty on myös Sun City Steelers tappion jälkeen. Tappiosta huolimatta joukkueesta huokuu itseluottamusta ja intoa voittaa Wolverines toistamiseen tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu päättyi Helsingissä 13-28. Wolverines on perinteisesti ollut äärimmäisen kova puolustamaan ja Sun Cityn hyökkäyksen pitää pystyä yhtä hyvään peliin kuin Kuopiossa, jotta maaleja saadaan aikaiseksi. Hankolaiseten puolustus on myös pelannut tiiviisti miltei koko kauden ja Wolvojen juoksupainotteinen hyökkäys on pysäytettävissä jos vain pystytään pelaamaan normaalilla tasolla.

Sun City kärsi parista pahemmasta loukkaantumisesta Kuopio pelissä ja näyttää siltä että Marko Heikkinen ja Kristoffer Biström ovat loppukauden poissa käsivammojen takia. Sairastuvalta takaisin peliin saadaan onneksi takakentän Joakim Backman.   

Ottelu alkaa ko. 14:00 potkaistavalla kickoffilla. Sitä ennen pelaaja esittely joten kannattaa saapua ajoissa. Kahvio tarjoaa pikkupurtavaa väliajalla, ja HIK jalkapallon olutmyynti sammuttaa täysi-ikäisten pahimman janon. Cheerleader ryhmän Sun Cats huudattaa jälleen yleisöä, joten ihan heidänkin takia kannattaa tulla seuraavaamaan jefuottelua! Illalla ottelun jälkeen Sun City järjestetään yhteistyössä Beach Bar Plagenin kanssa "luokkakokouksen", jonne ovat kaikki Sun City ja jenkkifutiksen ystävät tervetulleita. Ilmoitusaika joka on mennyt jo umpeen koski vain grilliruokaa, joten paikalle voi tulla vaikka ei ole ilmoittanutkaan. Tervetuloa klo 18:00 alkaen Plagenille!

Pois Sun City rosterista: 
Kristoffer Biström RB,
Marko Heikkinen DE,
Robin Hjerpe DE,
Jakob Söderlund DB,
Niklas Kottelin OL,

5.7.2014

Steelers - Sun City 24-19 (10-13)

Steelersin ja Sun Cityn ottelu Kuopion Väinöläniemellä ei jättänyt ketään paikalla ollutta kylmäksi. Ottelusta muodostui odotetun jännittävä ja vielä viimeisellä hyökkäysvuorolla Sun Cityllä oli paikkansa ottaa voitto kotiin mutta tällä kertaa tuliaisiksi tuli pelkkiä kuivia kalakukkoja. Hankolaiset olivat parhaimmillaan kahden maalin johdossa Mikael Björkqvistin kipittämien maalien ansiostaSteelers tuli rinnalle ja ohi mutta Sun City taisteli loppuun asti meni uudelleen johtoo kolmennella neljänneksellä kun Sebastian Berndtssonin heitto löysi veljensä Oscarin käsiin, joka vielä taisteli pallon maaliin asti näyttävästi. Ratkaisevan maalin Steelers teki viimeisellä neljännekselle kun Jari Sinkkonen rynni Sun Cityn maalialueelle noin 8 jaardin päästä. Tämän jälkeen Aki Ahola pakotti Steelersin rähmäämään pallon ja taisteli pallon Sun Citylle ja täten avautui yksi mahdollisuus pelin voittoon. Paukut kuitekin loppuivat noin 15 jaardin päähän Kuopion maalista ja Steelers pääsi kuluttamaan pelikellon loppuun ja sai siten haluamansa revanssin kauden avausottelusta.

Steelersit arvostelivat kovin sanoin Hangossa pelatun ottelun tuomarinlinjaa mutta Sun Cityn päävalmentaja Tony Andersson ei myöskään ollut ihan tyytyväinen Kuopiolaisten "raitapaitoihin". Roikkuminen ja pikkusikailu oli sallittua pelissä ja kotijoukkue käytti tätä hyväkseen. Sun City harvemmin rumaan peliin lähtee mukaan ja on aina ikävää jos tuomaritkin sellaisen sallivat.

Ottelun parhaina palkittiin Toni Hartikainen Steelersistä sekä Wiljami Kaartinen Sun Citystä. Sun Cityn sisäinen Be The Hammer palkinto myönnettiin Aki Aholalle (DE) joka pelasi upean ottelun sisältäen kovia taklauksia, useita säkityksiä sekä pakotettuja rähmäyksia jotka hän myös peitti alleen.

Ottelun kulku pisteiden valossa:
3-0 Ojainväli FG
3-7 Mikael Björkvist TD, Mikael Kangas XP
3-13 Mikael Björkvist TD, Xp epäonnistui
10-13 Andy Bezaire TD, Ojainväli XP
17-13 Hartikainen TD, Ojainväli XP
17-19 Oscar Berndtsson TD, Xp epäonnistui
24-19 Sinkkonen TD,  Ojainväli XP

Kuvia ottelusta by Jari Turunen:
http://jat.kuvat.fi/kuvat/Jenkkifutis/Jenkkifudis+2014/Steelers+-+Sun+City+050714+(24-19)/

Sun Cityn kausi jatkuu tulevana lauantaina 12.7 homecoming ottelulla, jossa vastaan asettuu lempivastustaja Helsinki Wolverines II. Tiedossa on jälleen kova ja fyysinen ottelu, jota ei kannata jättää väliin. Ottelu pelataan Hangon Rukki Arenalla 12.7 klo 14:00. Ottelun jälkeen Sun City "luokkakokous" Beach Bar Plagenilla, jonne ovat tervetulleita kaikki Sun City ja jenkkifutisfanit!
>>> Lisätiedot ja tietoa ilmoittautumisesta täällä

4.7.2014

Härkäviikon seuraava pysäkki Kuopiossa

Kuopion QB Andy Bezaire koki Hangossa kovia
Sun Cityn härkäviikko huipentuu lauantaina 5.7, kun aurinkokaupungin joukkue pakkaa jälleen pelikamansa Friman Matkojen bussiin ja suuntaa kohti Savon pääkaupunkia Kuopiota. Vastaassa on kovaan kuntoon ehtinyt Steelers joka yllätti viime lauantaina koko Suomen jefukansan kaatamalla Huskiesin 15-13. Sun City pelasi kauden avausottelun juuri Steelersiä vastaan Hangossa, jolloin molempien joukkueiden hyökkäykset olivat vielä talviterässä ja ottelu päättyi 8-7 Sun Cityn voittoon. Molemmat joukkueet ovat parantaneet otteitaan huomattavasti ja lauantain ottelussa selviääkin kumman kunto parempi tällä hetkellä.

Steelers on äärimmäisen kova kotijoukkue ja hävinnyt kotonaan viimeksi ilmeisesti kaudella 2011. Sun City lähtee tähänkin otteluun haastajana ja kotiotteluoputken rikkominen olisi kyllä erittäin houkutteleva temppu. Selvä faktahan on myös se että pitkä reissu savoon maistuu makeammalta, jos tuliaisena on kalakukon sijasta 2 sarjapistettä. Sun City ei saa lauantaiksi ihan koko rosteriaan mukaan mutta matkaan lähtee todella nälkäinen ja taisteleva joukkue. Kuopiossa on tiettävästi hienoja pelitapahtumia joten myös hankolaisfanien kannattaa suunnata sinnepäin mikäli kesälomareitti on edes jotakuinkin lähellä. Ottelu alkaa kello 15:00 Väinölänniemen kentällä.

2.7.2014

Rajaritarit - Sun City 7-34 (0-26)

Sun City kävi viikonloppuna Lappeenrannassa kuittaamassa viime kauden tappiosta aiheutuneet kalavelat. Velanmaksureissu sujui esimerkkilisesti ja vierasjoukkkue juoksi Rajaritarien yli sateisessa ja koleassa säässä pelatussa ottelussa. Sun City pistenikkarit ottelussa olivat: Richard Ikpah 3 td, Tom Lastunen 2 td + 2pt xp, Micke Holmström 2 x Xp. Richie Ikpah pelasi vasta nyt kauden avausottelunsa, koska oli alkukauden poissa henkilökohtaisten syiden takia. Hän näytti kuitenkin että pari kuukauden paussi ei miestä paljon hidastanut vaan teki kokonaista kolme touchdownia, joka on äärimmäisen kova saavutus ensimmäisen sarjapelin pelaajalle. Puolustuksessa pelattiin tiiviisti ja Ritarien hyökkäykset pystyttiin pitämään kurissa. Näkyvimmät suoritukset puolustuksessa tekivät Mikael Holmström sekä Rasmus Mäkelä syötönkatkojen muodossa. Rasmus Mäkelällä on jo kolmen ottelun interiputkimenossa, joten tämäkin tulokas nostaa profiilaan jokaisessa ottelussa.

Tarkempaa kuvausta ottelusta muissa medioissa:
http://hangotidningen.fi/fi/lokalt/fi/2014-06-29/624951/ikpahilla-onnistunut-debyytti
http://www.gridiron.fi/blog/2014/07/01/sun-citylle-vakuuttava-voitto-lappeenrannassa/

Kari Lempiäisen kuvia ottelusta:
https://www.flickr.com/photos/tarkkaamo/