5.7.2014

Steelers - Sun City 24-19 (10-13)

Steelersin ja Sun Cityn ottelu Kuopion Väinöläniemellä ei jättänyt ketään paikalla ollutta kylmäksi. Ottelusta muodostui odotetun jännittävä ja vielä viimeisellä hyökkäysvuorolla Sun Cityllä oli paikkansa ottaa voitto kotiin mutta tällä kertaa tuliaisiksi tuli pelkkiä kuivia kalakukkoja. Hankolaiset olivat parhaimmillaan kahden maalin johdossa Mikael Björkqvistin kipittämien maalien ansiostaSteelers tuli rinnalle ja ohi mutta Sun City taisteli loppuun asti meni uudelleen johtoo kolmennella neljänneksellä kun Sebastian Berndtssonin heitto löysi veljensä Oscarin käsiin, joka vielä taisteli pallon maaliin asti näyttävästi. Ratkaisevan maalin Steelers teki viimeisellä neljännekselle kun Jari Sinkkonen rynni Sun Cityn maalialueelle noin 8 jaardin päästä. Tämän jälkeen Aki Ahola pakotti Steelersin rähmäämään pallon ja taisteli pallon Sun Citylle ja täten avautui yksi mahdollisuus pelin voittoon. Paukut kuitekin loppuivat noin 15 jaardin päähän Kuopion maalista ja Steelers pääsi kuluttamaan pelikellon loppuun ja sai siten haluamansa revanssin kauden avausottelusta.

Steelersit arvostelivat kovin sanoin Hangossa pelatun ottelun tuomarinlinjaa mutta Sun Cityn päävalmentaja Tony Andersson ei myöskään ollut ihan tyytyväinen Kuopiolaisten "raitapaitoihin". Roikkuminen ja pikkusikailu oli sallittua pelissä ja kotijoukkue käytti tätä hyväkseen. Sun City harvemmin rumaan peliin lähtee mukaan ja on aina ikävää jos tuomaritkin sellaisen sallivat.

Ottelun parhaina palkittiin Toni Hartikainen Steelersistä sekä Wiljami Kaartinen Sun Citystä. Sun Cityn sisäinen Be The Hammer palkinto myönnettiin Aki Aholalle (DE) joka pelasi upean ottelun sisältäen kovia taklauksia, useita säkityksiä sekä pakotettuja rähmäyksia jotka hän myös peitti alleen.

Ottelun kulku pisteiden valossa:
3-0 Ojainväli FG
3-7 Mikael Björkvist TD, Mikael Kangas XP
3-13 Mikael Björkvist TD, Xp epäonnistui
10-13 Andy Bezaire TD, Ojainväli XP
17-13 Hartikainen TD, Ojainväli XP
17-19 Oscar Berndtsson TD, Xp epäonnistui
24-19 Sinkkonen TD,  Ojainväli XP

Kuvia ottelusta by Jari Turunen:
http://jat.kuvat.fi/kuvat/Jenkkifutis/Jenkkifudis+2014/Steelers+-+Sun+City+050714+(24-19)/

Sun Cityn kausi jatkuu tulevana lauantaina 12.7 homecoming ottelulla, jossa vastaan asettuu lempivastustaja Helsinki Wolverines II. Tiedossa on jälleen kova ja fyysinen ottelu, jota ei kannata jättää väliin. Ottelu pelataan Hangon Rukki Arenalla 12.7 klo 14:00. Ottelun jälkeen Sun City "luokkakokous" Beach Bar Plagenilla, jonne ovat tervetulleita kaikki Sun City ja jenkkifutisfanit!
>>> Lisätiedot ja tietoa ilmoittautumisesta täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti