26.1.2014

Sun City Training Camps 2014 part 1


Sun Cityn talviharjoittelukauden ensimmäinen virstanpylväs ohitettiin lauantaina 25.1 kun Tammisaaren EIF-hallissa järjestettiin harjoitukset minicamp hengessä. Kunnon täyden kontaktin treeni houkutteli luonnollisesti mukavasti pelaajia paikalle (34 pelaajaa), ja treeneissä oli myös yksi kokenut peluri vanhan tuttavajoukkueen riveistä haistelemassa hankolaisjoukkueen henkeä. Mukaan oli kutsuttu valmennusapua Turun suunnalta, Ville ja Heikki Nevalainen sekä Ari Mikkola. Nevalaisen veljekset vetivät linjalle laadukasta treeniä ja Mikkola keskittyi tukimiesten kouluttamiseen. Sun Cityn omat valmentajat Tony Andersson, Eemeli Sainio, Aki Syrjälä sekä Joakim Lindholm hoitivat muiden pelipaikkojen koulutuksen.

Niklas "The Hammer" Kottelin
Pelipaikkakohtaisissa harjoituksissa keskityttiin perusasioihin ja haettiin tuntumaa täyden kontaktin peliin. Monia asioita päästiin kokeilemaan ensi kertaa ja oppi näytti menevät hienosti perille. Uudet tulokaspelaajat pärjäsivät vauhdissa mukavasti ja eivät arkailleet kontaktissa. Viime kauden tapaan leirillä jaettiin "THE HAMMER" palkinto harjoitusten kovimmalle pelaajalle. Kunnian vasaran jakamisesta sai tällä kertaa vierasvalmentajat ja palkinto annettiin hyökkäyksen linjan Niklas Kottelinille.

Joukkue jatkaa harjoituksia normaalisti keskiviikkoisin ja lauantaisin Cupliksella ja seuraava harjoitusleiri järjestetään 22.2.2014 Tammisaaren EIF-hallissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti