30.11.2013

Valmennuskuviot selvillä

HC Tony Andersson
Sun Cityn hallitus on nimittänyt Tony Anderssonin edustusjoukkueen päävalmentajaksi kaudelle 2014. Coach Andersson on ollut mukana Sun Cityn toiminnassa koko uuden tulemisen myötä vuodesta 2010. Hän tuntee siis joukkueen kuin omat taskunsa ja pystyy siten päävalmentajana kehittämään tarvittavia osa-alueita.

Coach Andersson on valinnut valmennustiimiinsä Tomson Holmlundin, Eemeli Sainion sekä Joakim Lindholmin. Tomson jatkaa töitä linjan kanssa, Eemeli puolustuksessa ja Lindholm hyökkäyksessä Anderssonin kanssa. Jan Österlund hoitaa edelleen Sun Cityssä valmennuspäällikön tehtäviä.

Sun City tulee käyttämään myös ulkopuolista valmennusapua klinikkatyylisissä harjoituksissa sekä erityisesti leireillä, joita järjestetään kuukausittain Tammisaaren EIF-jalkapallohallissa. Joukkue myös kartoittaa yhteisharjoitusten järjestelmistä lähiseudun joukkueiden kanssa.

Coach Andersson ja Sun City aloittaa harjoituskauden noin 31 pelaajan rosterilla, johon pyritään löytämään uusia pelaajia joulukuussa järjestettävien avoimien harjoitusten kautta.

24.11.2013

Hallitus 2014

Sun City Hanko Ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 23.11 palo-aseman koulutustiloissa. Kokouksessa lyötiin lukkoon kauden 2014 toimintasuunnitelma ja budjetti. Hallituksen kokoonpano äänestettiin seuraavaan muotoon. Yhdistyksen puhetta johtaa kolmatta kautta peräkkäin Matias Öblom. Uutena jäsenenä hallitukseen äänestettiin Tom-Oscar Lastunen. Hallituksessa jatkavat Wille Niemi, Mikael Kangas, Matias Söderblom, Jon Lundström, Risto Tuppurainen sekä Björn Granqvist.  

21.11.2013

Hangonlehti 14.11.2013

Hangonlehden 14.11.2013 ilmestyneessä numerossa oli artikkeli Sun Cityn U17 kultamitalisteista. Klikkaa kuvaa niin näkyy suurempana! Tekstin on kääntänyt på svenska Jocke Eriksson.

 

19.11.2013

Jouluostoksille Sun Cityn teamshoppiin.

Parhaat ja cooleimmat pehmeät paketit löytyvät Sun Cityn verkkokaupasta. Valikoimassa T-paitoja, pikee-paitoja, huppareita, shortseja, takkeja sekä laukkuja. Värejä löytyy moneen makuun ja tuotteissa tietysti komeat Sun Cityn logot ja tekstit.

Tilaukset ehtivät kuusen alle kun ne tehdään 15.12 mennessä.

Ostamalla Sun City fanituotteita tuet samalla seuran toimintaa!

--> Sun City teamshoppiin (powered by outlet.dk)

17.11.2013

Sun Cityn avoimet harjoitukset joulukuussa

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus" sanoi Jocke Eriksson aikanaan Matti Nykästä lainaten. Joulukuussa, juuri sinulle yli 15-vuotiaalle tulevalle jenkkifutarille, avautuu kolme mahdollisuutta kokeilla lajia Sun Cityn riveissä. Lajissa tarvitaan monenlaisia urheilijoita. Pienemmät vikkelät kaveri sopivat yleensä laitahyökkääjiksi tai takakentän puolustajiksi, härkämäiset sisupussit runningbackeiksi tai tukimiehiksi ja isoista pojistä tehdään linjamiehiä.

Sun Cityn viime kauden rosterin nuorimmat pelaajat olivat 16-vuotiaita ja vanhin oli 45-vuotias. Pelaajista pienimmät olivat noin 175 cm pitkiä ja painoivat noin 75 kg. Toisesta päästä löytyy 192 cm pitkä ja 127 kg painava linjamies. Molempien ääripäiden pelaajat ovat yhtä-tärkeitä ja kaikille väliin mahtuville löytyi pelipaikka. Jos et pidä itseäsi kovin urheilullisena ei siitäkään kannata huolestua, vaan Sun City tekee sinusta sellaisen. Joukkueessa on monta pelaajaa jotka eivät ole ennen jenkkifutisuraa aktiivisesti urheilleet mutta heistä on tullut avauskokoonpanon pelaajia. Tärkeintä amerikkalaisen jalkapallon pelaamisessa on asenne ja jo sillä pääsee melko pitkälle. Kuitenkin on muistettava että kyseessä on kontaktilaji, josta usein joko tykkää tai ei. On myös pelaajia jotka ensin hieman aristelevat kontaktia mutta muutaman kunnon tällin jälkeen alkavat "päästä jyvälle". Mutta ehdottomasti kannattaa tulla kokeilemaan.

Avoimet harjoitukset, tryouts tai hardknocks. Rakkaalla lapsella on monta nimeä mutta Sun City haluaa pitää sisällön mahdollisimman yksinkertaisena. Ei monimutkaisia tekniikoita, taktiikoita eikä lajislangia. Avoimissa treeneissä käydän lajin perustekniikat pintapuolisesti läpi. Jokainen pääsee kokeilemaan taklaamista ja blokkaamista sekä pallon kantamista että kiinniottoa. Perustekniikoiden jälkeen jaetaan porukka kahtia ja annetaan kaikille pelipaikka ja kokeillaan miltä itse peli tuntuu. Tämä hyväksi koettu konsepti on innostanut monta pelaajaa aloittamaan amerikkalainen jalkapallon Sun Cityssä, onko nyt sinun vuorosi?

Avoimet harjoitukset joukuussa Cupliksella kolmena keskiviikkona (4.12, 11.12, 18.12) klo 18:30-20:30. Tarvitset mukaan vain sisäkengät ja liikuntaa sopivan vaatetuksen. Sun City lainaa varusteet! Jos kysyttävää ota yhteys suncityhanko@gmail.com tai Mikael Kangas 050-3005212!

Tapahtuma facebookissa:
https://www.facebook.com/events/180954695432228/

7.11.2013

Kutsu syyskokoukseen

Sun City Hanko Ry kutsuu jäsenistönsä sääntömääräiseen syyskokoukseen.

Aika: La 23.11.2013 klo 18:00-20:00
Paikka: Hangon Paloasema, sisäänkäynti "takakautta"

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat!
TERVETULOA!