20.6.2012

Wolverines II - Sun City 33-9 (27-6)

Sun City kohtasi Helsinki Wolverines II:sen kauden toisessa vierasottelussa lauantaina 16.6. Joukkueiden edellisen kohtaamisen Sun City vei kotonaan tiukassa ottelussa mutta tällä kertaa oli Wolverinesin vuoro heiluttaa tahtipuikkoa.

Wolverines rokotti heti alussa kahdella touchdownilla hankolaisten puolustuksen sortuessa virheisiin. Puolustus paransi kuitenki otteitaan mutta vastustajan tunnettu vahvuus, vahva ja fyysinen juoksupeli oli liian kova haaste Sun Citylle ja se näkyi selvimmin kiertopelien pysäyttämisen vaikeutena. 

Hankolaisten hyökkäys luotti heittopeliin paljon kotijoukkuetta enemmän mutta pallot eivät löytäneet perille tarvittavalla tarkkuudella ja vastustajan heittoryntäys oli tehokasta. Helsinkiläiset saivat myös juoksuyritykset estettyä ja näin pisteiden teko jäi vain haaveeksi.  Sun Cityn ensimmäisen ja ainokaisen touchdownin teki puolustuksen Jussi Laine helsinkiläisten rähmätessä pallon. Touchdown oli Laineen 19-vuotisen uran enimmäinen. Pelinrakentaja Sebastian Berndtsson onnistui myöhemmin tekemään potkumaalin mutta tämän jälkeen pistesuorituksia ei enää nähty hankolaisten toimesta.

Sun City meni otteluun melko kapealla rosterilla ja se näkyi joukkueen otteissa selkeästi. Positiivsena asiana voidaan mainita Sun Cityn puolustuksen useat heitonkatkot ja forced fumblet joiden avulla puolustus teki joukkueen ainoan touchdownin.

Ottelussa ei jaettu parhaan pelaajan palkintoja mutta Sun Citystä sen olisi selkeästi viennyt Micke Holmström joka teki jenkkifutis debyyttinsä vahvalla otteella. Holmström teki lukuisia taklauksia, 10 jaardin juoksun, lisäpisteblokin, ja peitti rähmätyn pallon taidokkaasti. Hän pääsi myös kokeilemaan rugby kentillä oppimiaan potkaisutaitojaan potkaisemalla suurimmanosan kickoffeista ja punteista. Ottelu päättyi kuitenkin hänen osaltaan ulosajoon viimeisillä miinuteilla "kyseenalaisen" tuomion takia.

Sun City pääsee vetämään henkeä seuraavat kaksi viikonloppua sarjaotteluista. Seuraava ottelu pelataan Regatta lauantaina 7.7 ja Sun City pääsee virittelemään revanssia kun vastustajaksi kotiareenalla astelee jälleen Helsinki Wolverines II.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti