19.6.2011

EAST CITY GIANTS - SUN CITY 46 - 12 (28 - 6)

Sun Cityn kausi jatkui lauantaina 18.6 ottelulla ECG:tä vastaa Helsingissä Käpylän Velodromilla. Ennakkoasetelmat olivat mielenkiintoiset kun kaksi uudelleen lämmitettyä joukkuetta kohtasivat, ja molemmilla oli yksi voitto saavutettuna aikaisemmista peleistä.

Molemmat joukkueet olivat varmasti tehneet kovasti kotiläksyjä ja opiskelleet videoilta toisensa pelityylejä, mutta ainakaan Sun Cityllä ei ollut mennyt oppi perille kun ECG:n heittohyökkäys sai puolustuksen aivan tuuliajolle jo ensimmäisen draivinsa aikana. ECG pelaa 4 laitahyökkääjän pelisysteemillä, jollaista Sun City ei vielä ollut aikaisemmin kohdannut. Sun City puolustus ei pystynyt antamaan ECG:n pelinrakentajalle tarpeeksi painetta ja hyvin pelannut pelinrakentaja heitti todella monta näyttävää touchdownia ja muutenkin etenivät pääasiassa heittopelinsä turvin. Puolustuksen takakenttä sai tehdä hirvittävän määrän työtä yrittäen pysyä ECG nopeiden laitahyökkääjien perässä, mutta liian usein jäi joku pelaaja vapaaksi. Tästä johtuen tulostaululle muodostui todelliset selkäsaunalukemat.

Sun Cityn hyökkäys pelasi ihan kelpo ottelun, mutta juoksupeleissä kärsittiin hieman Velodromin sateen liukastamasta alustata. Heittopeleissä annettiin pallo liian monta kertaa vastustajalle, mutta muuten niissä onnistuttiin hieman paremmin kuin esim. Tallinna ottelussa. Ensimmäisellä puoliajalla Sun Cityn maalista vastasi pelinrakentaja Joakim Lindholm, joka juoksi pallon maaliin. Toisen puoliajan viimeisen maalin teki komean heittopelin päätteeksi laitahyökkääjä Casper Stenström, joka nappasi Joakim Lindholmin heittämän pallon kiinni maalialueella.

Sarja on nyt puolessa välissä ja joukkue saa pitää pienen tauon harjoittelusta juhannuksen yli. Kolme ottelua kolmessa viikossa on nuorelle kokemattomalle joukkueelle äärimmäisen raskas pätkä, joten pieni tauko tekee todella hyvää.

Sarja jatkuu heinäkuussa kahdella kotiottelulla. 9.7 Sun City kohtaa Helsinki Wolverinesin ja 16.7 tulee vastaan jälleen ECG.

Kuvia ottelusta löytyy Touchdown.fi sivustolta:
>>> touchdown.fi kuvagalleria

>>>II-divisioonan sarjataulukko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti